Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
24.11.2009 - 01:33

Katsoi eilen illalla dokumenttifilmin luontoihmisestä, joka oli hullaantunut karhuihin.  Palasi yhä uudelleen lohijoelle, jossa karhut kalastelivat ja sietivät  kyseistä ihmistä.  Lopulta kuitenkin söivät sekä miehen, että tämän naisystävän.  Ilmeisesti lohet olivat vähissä.

Sen verran tuollainen hölmöily vaikutti, että olin seuraavana yönä samalla joella.  Tosin suojanani oli kaksipiippuinen haulikko.  Alkoipa joelta lähestyä emokarhu poikasensa kanssa.  Itse vetäydyin peloissani hataran erämaamökin risan ulko-oven suojaan ja tarkistin, että molemmissa patruunapesissä oli panokset.  Muistin klikata myös varmistimen pois päältä.  Samassa pentu onnistuikin työntämään käpälänsä oven rakoon vääntäen sen melkein auki.

Laukaisin, emo siitä tietysti suuttui ja karjaisi paiskaten oven auki.  Minä tyhjensin toisen piipulllisen.  Tuntui se pahalta, mutta en halunnut olla hölmö luonnonystävä.  Siihen ne molemmat kellistyivät.

Joku takanani ollut kysyi, että mitä ne karhunpeijaiset ovat?  Tokaisin pahantuulisena, että silloin tietysti syödään karhun lihaa.

Aamulla oli oikea kylki ja sen luut tavattoman kipeinä.  Älähtelin sen kanssa pitkin päivää.  Kai se karhun pentu oli päässyt vähän taputtelemaan ovea auki rassatessaan.

En oikein usko, että Kulkuri olisi minua kylkeen potkinut, joten karhu se oli.

Aivan varmasti.

Tänä iltana en katsonut yhtään luonto-ohjelmaa.

Paitsi sen yhden, hiuskarvan varassa, jossa...

 

putilui kirjoitti 24.11.2009 - 06:02
Minäkin olen joskus kävellyt unissani. En ole kuitenkaan törmännyt tiekarhuun.
sirpa kirjoitti 24.11.2009 - 09:58
Mä näen usein just tuollaisia uhkaavia karhu-unia, erotuksella, ettei ole pyssyä mukana. (olen omistanut aikoinaan montakin, mutta ei ne silloin paikalla ole, kun on tositilanne).
Ps. vaimo on potkaissut lempeästi, että lopettaisit sen telekkuamisen keskellä yötä.
Freya kirjoitti 24.11.2009 - 10:26
No, se tyyppihän kerjäsi sitä... Karhuhan on arvaamaton, eikä kesyynny kuten esim. tiikeri.
Minulla se menee niin, että mitä tylsempi päivä, sen jännempi yö.
Uuna kirjoitti 24.11.2009 - 10:36
Oho, aika poika, mutta ei siinä auta muu, jos karhu kerran hyökkää. Peijaiset on vaan pidettävä.
Nukkuisit sinäkin, etkä mokomia unia näkisi.
Arjaanneli kirjoitti 24.11.2009 - 10:49
Vai söi Nalle puuron sijaan pariskunnan...
Mitäs menivät pöljät pälläämään liika lähelle.

Jostain kummasta on painajaisekseni tullut karhu-uni.
Miksi just karhu eikä vaikka marsu?
SusuPetal kirjoitti 24.11.2009 - 12:28

Tulivat syödyiksi? Höh, kaikenlaista.
Sinä olet kyllä aika poika pyssyinesi :)


iisi kirjoitti 24.11.2009 - 12:56
Oikeasti en omista vesuria tai kirvestä kummempaa asetta. Tiekarhu ajelee talon ohitse pari kertaa vuodessa. Verokarhua en edes tunnista, vaikka vastaan tulisi.
putilui kirjoitti 24.11.2009 - 13:18
Tiekarhu on rauhoitettu,sitä näkee liian harvoin.
Verokarhut eivät kuole sukupuuttoon.
Mk kirjoitti 24.11.2009 - 22:15
Onneksi oli vain unta, muuten valtio karhuaisi reilun kymppitonnin tuommoisesta paukuttelusta.
iisi kirjoitti 25.11.2009 - 00:05
Turhan kallista herkkua se olisi. Mutta mitä valtio olisi karhunnut minun lihastani? Enpä taida olla rauhoitettujen listalla.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Iisin hirnuntaa arjessa.
Sivupohja Piristysruiskeesta!
eXTReMe Tracker