Katsoi eilen illalla dokumenttifilmin luontoihmisestä, joka oli hullaantunut karhuihin.  Palasi yhä uudelleen lohijoelle, jossa karhut kalastelivat ja sietivät  kyseistä ihmistä.  Lopulta kuitenkin söivät sekä miehen, että tämän naisystävän.  Ilmeisesti lohet olivat vähissä.

Sen verran tuollainen hölmöily vaikutti, että olin seuraavana yönä samalla joella.  Tosin suojanani oli kaksipiippuinen haulikko.  Alkoipa joelta lähestyä emokarhu poikasensa kanssa.  Itse vetäydyin peloissani hataran erämaamökin risan ulko-oven suojaan ja tarkistin, että molemmissa patruunapesissä oli panokset.  Muistin klikata myös varmistimen pois päältä.  Samassa pentu onnistuikin työntämään käpälänsä oven rakoon vääntäen sen melkein auki.

Laukaisin, emo siitä tietysti suuttui ja karjaisi paiskaten oven auki.  Minä tyhjensin toisen piipulllisen.  Tuntui se pahalta, mutta en halunnut olla hölmö luonnonystävä.  Siihen ne molemmat kellistyivät.

Joku takanani ollut kysyi, että mitä ne karhunpeijaiset ovat?  Tokaisin pahantuulisena, että silloin tietysti syödään karhun lihaa.

Aamulla oli oikea kylki ja sen luut tavattoman kipeinä.  Älähtelin sen kanssa pitkin päivää.  Kai se karhun pentu oli päässyt vähän taputtelemaan ovea auki rassatessaan.

En oikein usko, että Kulkuri olisi minua kylkeen potkinut, joten karhu se oli.

Aivan varmasti.

Tänä iltana en katsonut yhtään luonto-ohjelmaa.

Paitsi sen yhden, hiuskarvan varassa, jossa...