Katsomme Volvon kanssa toisiamme hitaasti ja alta kulmien.  Lievästi bensankäryisessä ilmassa on havaittavissa epäluottamuksen henkeä, kun se jätti minut kauppareissulla seisomaan kuin nalli kalliolle.
Nii, ei se auto mihinkään siitä lähtenyt, kun olisikin.  Vaimo olisi voinut tehdä moisen tempun, mutta se ei ollut onneksi mukana.
Ostin sille sitten uuden akun - sille Volvolle nimittäin - ja toivoin se onnellistuvan siitä.  Seuraavan päivän koekauppareissun se tekikin ihan kiltisti, mutta kun keskinäinen luottamus saa särön, niin sen paikkaaminen onkin kimurantti juttu.  En ymmärrä, mistä se Volvo on minuun suuttunut.  Olisiko syynä se, etten ymmärrä autojen sielunelämää - en vanhojen enkä uusien.  Sanovat varakkaammat, ettei niiden uusien autojen sisuskaluja passaa mennä sorkkimaankaan.
Osaan minä Volvon nokkapellin avata, katsoa öljyt ja pyyhkiä pölyt.  Pellitkin vahasin alkukesästä.  Nyt vaihdoin akunkin ihan itse eikä kipenet lyöneet sormille.  Plussajohto meni plussanapaan ja miinus miinukseen.  Hetken tunsin olevani aito automies.  Tunne oli suurenmoinen:  hauikset pullistelivat, keuhkot täyttyivät bensan ja öljyn aromoimasta konehuoneen huumaavasta hapesta.  Hetken olin testosteroonimies.

Sitten sieluni täytti epäilys.  Edessä oli syntymäpäivävierailu esikoisen esikoisen 11-vuotispäiville, ajomatkaa edestakaisin noin sata kilometriä.  Miten Volvo suhtautuisi matkaan, sillä olihan se jo tottunut kauppakassina elämiseen - mokoma lelliauto.  Potkaisin sitä takarenkaaseen.  Kissa livahti puskaan piiloon, mutta auto ei reagoinut mitenkään.  Syystuuli ravisti muutamia keltaisia koivun lehtiä auton kosteanihkeälle katolle.  Poimin ne varovasti pois.

Katseltiin siinä aikamme toisiamme, kunnes menin syrjemmälle, ettei Volvo kuulisi ja soitin kuopukselle.  Kerroin vaimealla äänellä vallitsevasta pattitilanteesta ja pyysin kuopusta hakemaan minut, vaikka siitä tulisikin pieni lisälenkki (n.50 km).  Korostin erikoisesti kahta seikkaa:  voisimme ajaa sivuteitä ihaillen ruskasyksyä, eikä se olisi rahasta kiinni, kun jo muutenkin avitan häntä autonsa ylläpitokustannuksissa.  Mukava tyyppi, tuo kuopus.  Lupasi oitis edes miettimättä.

Tänään sitten kävimme, mutta se on taas eri juttu.  Volvo jurottaa eilisellä paikallaan.  Huomenna vien sen taas kauppa-ajelulle.  Ja turha sitten on vilkutella punaisia varoitusvaloja, tai revin kojelautasi alta kaikki piuhat huithittoon!