Äiti ja Toini nousivatkin kiireesti ja molemmat niiasivat leikillään, mutta kiittivät kahvista tosissaan.  Äiti vielä varmisti, että kai tuo poika saa nyt jäähä tänne täksi päiväksi, johon täti, että vaikka koko viikoksi.  Poika ensin vähän säikähti, mutta ymmärsi sitten puheen leikiksi.  Äiti kiitti varmuuden vuoksi vielä kerran.  Täti nauroi, että turha tässä on liikoja kiitellä, kun se kahvikin oli varmaan laihaa ja vehnänenkin jo eilen leivottua.  Että oli se kyllä puhtaaseen veteen keitetty eikä mihinkään sumpinlitkuun.  Äiti siihen, että niin hyvää ja tulista kahvia hän ei muistanut pitkiin aikoihin jos koskaan juoneensa.  Toini vahvisti vielä porstuasta olevansa siskonsa kanssa samaa mieltä ja lisäsi, että se Halttusen kolmas kuppi taisi olla tosi tuima.  Halttunen hyrräsi hyvää tuulta myöntäen väitteen todeksi ja sanoi veren suonissaan kiertävän ihan toisella vauhdilla kuin vielä taloon tullessa.  Äiti silitti vielä nopsasti pojan valkoista tukkaa ja käski olla kiltisti, ettei tarvitse sitten jälkikäteen hävetä.  Täti lähti vielä vieraita saattamaan ja poika jäi yksin penkille istumaan.
Yhtäkkiä oli aivan hiljaista.  Vain joku kärpänen surrasi tuvan ikkunoissa.  Poika kurotti vielä yhden pikkuleivän.  Olisi hän kumminkin halunnut tukkijätkäksi, kun Korpelan Erkki ja Seppokin olivat olleet isänsä kanssa.
Jo nyt olo tuntui pitkästyneeltä.  Hän kurkki akkunasta.  Täti huiskutti loittonevan auton perään.  Huomaamattaan hänen ulottuvillaan tuoksui taas mokoma pikkuleipävati, jossa oli enää kolme houkutusta.  Varmaan hiiri tai talon kissa oli niitä napsinut.  Poika oli kuulevinaan nurkasta rapinaa.  Paras oli ottaa vielä yksi, ennenkuin ne pahalaiset veisivät loputkin.  Ihan liian hyviä kissalle, hiireistä puhumattakaan.  Jyrsien pikkuleivän reunaa poika siirtyi kamarin kynnykselle ja kurkkasi sisään.

jatkuu...