Eipä tarvitse lähteä turkki päällä Turkin rannoille makoilemaan.  : )  noinko nuo hymiöt menevät?  En juurikaan pidä niistä, kun tulkitessa pitää vääntää pää vasenta olkapäätä vasten ja niskat naksaa uhkaavasti.  Ulkonakin ukkonen naksaa kummasti, sisällä on puolipimeää (pos.ajattelulla puolivaloilla).  Äsken vielä istuttiin talon eteläpäädyn kesäterassilla vaimon kanssa naatiskellen omenalimsasta jäillä.  Kissakin tuli seuraamme sijoittaen itsensä pöydän lehtitasolle.  Sopi sentään iso otus makuulleen.  Aamupäivällä se vietti siestaa alanaapurin punaruskean kollin kanssa  ko. terassilla.  Istuimme sopivasti varjossa ja kuuntelimme vaimeaa jyrinää talon takaa.  Kohta katon yli kurkistikin mustan pilven reunaa ajaen meidät sisätiloihin.  Sitä ennen kävin kuitenkin puutarhassa vilkuilemassa sen tilaa eilisen rankkasateen jäljiltä.  Raparperimaa oli kuin rankametsää.  Valtavien lehtien alle olisi voinut perustaa sateenkestävän majan.  Tomaatinvarret hehkuivat tummanvihreää terveyttä  ja olivat kukintoihinsa tyytyväisiä.  Kesäkurpitsat olivat ehkä vähän tyytymättömiä oloihinsa.  Pitäisi varmaan antaa lisää kompostivirikettä.  Mansikanraakileitakin vilahteli pahoin lauiminlyödyssä mansikkamaassa.  Marjapensaissa oli ihan hyvin raakileita sikäli kuin pystyin erottamaan vuohenputkien ja nokkosten seasta.

Ensimmäiset sadepisarat ajoivat sisälle, olenhan sokerista.  Tätä kirjoittaessani vilkuilen samalla ulos: olemme kuin myrskynsilmässä.  Ei tuule, ei sada, ei jyrise.  Luonto pidättelee henkeään.