Luin Tuijan blogia.  Lainaus:"Olen sosiaalinen ja mukava ja joustava niin kauan, kun tiedän, että pääsen kaikista ihmisistä eroon halutessani."

Niin se menee omaltakin kohdaltani.  On aina mennyt, kun ajattelee omaa historiaansa. Lapsena viihdyin hyvin yksin: mielikuvitusleikit, metsässä vaeltelut, omituiset nukkumispaikat (pihan kanakopin vintillä mm.).  Kuitenkin oli aina kavereitakin, poikia ja poikamaisia tyttöjä.  Saatoin olla arvaamaton ja häipyä porukasta yks´kaks mitään puhumatta.  En suuttunut enkä mitään, halusin olla vain omassa seurassani.

Taisin olla neljäntoista, kun olin vaihto-oppilaana Ruotsin Eskilstunassa.  Ensin ruotsalainen Bengt oli viikon meillä.  Ajelimme isän isolla moottoriveneellä pitkin Päijännettä.  Ensin piti ajaa Tourujokea alas Vanhan hautausmaan paikkeilta Jyväsjärvelle, sen poikki Äijälänsalmen kautta itse isolle järvelle.  Ja Bengt oli aivan haltioissaan pitäen sitä Suurena Seikkailuna.  No, minulle se oli kesäistä arkipäivää - mukavimmasta päästä tosin.
Sitten vietettiin toinen viikko Bengtin kotona Eskilstunassa.  Tahti oli ihan toinen: Koko ajan kuskattiin sukulaisiin, nähtävyyksiin, eväsretkille, taas sukulaisiin.  Sitä höösäyksen määrää!  Tietysti Bengtin vanhemmat näkivät suunnattomasti vaivaa takiani, olivat kesälomankin ottaneet ihan sitä varten.  Tai perheen isä oli ottanut, äiti oli kotirouva. 
Mutta silti tai juuri siksi minulla rupesi panta kiristämään.  Yhtenä aamuna ilmoitin, että käyn tutustumassa kaupunkiin ja häivyin, ennenkuin kukaan kerkesi ruotsalaista oota sanomaan.  Viivyin ja viihdyin useita tunteja vain kävelemällä katuja edestakaisin ja itse valiten suunnan ja vauhdin.
Sillä välin ruotsalainen ´perheeni´ oli jo ilmoittanut suomalaiselle matkanjohtajalle, että yksi suomalainen oli kadoksissa, lienevät jo poliisinkin hälyttäneet.
Siitähän nousi kauhea hulabaloo.  Jouduin moniin tiukkasävyisiin puhutteluihin, ettei sitä tuolla tavalla, varsinkaan ulkomailla ja minkälaisen kuvan sivistyneet ruotsalaiset meistä suomalaisista saavatkaan!
No, ei se minua hetkauttanut, mutta jaksoin loppuajan olla taas sosiaalinen, enkä metsäsuomalainen.

Tähän ikään on sitä sosiaalista puolta tullut ehkä liikaakin, mutta joskus se erakkous saa hetkeksi vallan.
Varsinkin näin netin kautta voi olla yhtäaikaa molempia.