Jo Gutenberg aavisteli vaikeuksia syntyvän keksiessään painokoneen.  Niinä aikoina kirjat olivat jokseenkin nyky-Ferrarin hintaisia.  Niin että rikkaiden oli pakko sijoittaa liiat rahansa käsinkirjailtuihin arvoteoksiin, vaikka käsityö sinänsä ei ollut ylihinnoiteltua.  Eikä autoa ollut vielä keksitty, vaikka luulisin Michelangelon jo suunnitelleen Ferrarin prototyypin.
Siis, kun Guben ansiosta alkoi ilmestyä yhä enemmän painettuja kirjoja muuallekin kuin luostarien holveihin, keksittiin suitsait kirjasto-niminen paikka, josta rahvas saattoi hakea kirjan luettavakseen.  Moni ei tosin osannut lukea, mutta oli kuitenkin sen verran sivistynyt, ettei repinyt sivuja puuceetarpeisiin, vaan katseli kuvia, kuten esim Durerin (saks.u) hauskoja kuvia.  Yhä useampi hypisteli yhä useampia kirjoja - ja siitä se hölyn pöly lähti.
Vielä meidänkin isämme saattoi sanoa lapselleen, joka vietti kesäistä päiväänsä nenä kirjassa, että elä sinä kuule lue sitä hölynpölyä, mee siitä rankamettään tai ainakin ongelle niinkun muutkin kersat.  Tai talvella 25 watin tuikkiessa katonrajassa äitee varotteli, että elä sie laps hyvä silmiäs pillaa, ota tuosta kutimet ja tee vaikka pannulappu, jos et muuta ossaa.
Lapsi oli tietysti semmoinen jästipää, ettei uskonut.  Kohta sitten alvariinsa aivasteli siitä hölyn pölystä.  Yksikin Saima-niminen pikkutyttö vaa luki niska kyssässä - ja mikä pahinta - rupesi kirjoittamaan runoja.  Rintatautihan siitä sai ja kuolo korjasi ennen aikojaan ja kaikista se oli niin kaunista, että Saiman runokirjoista otettiin uusia ja uusia painoksia ja siitä rintataudista tuli oikein muoti-ilmiö, niin että piti rakentaa isoja ja komeita valkoisia sairaaloita honkametsikköjen keskelle kauas sivistyksestä.  Silti ne rintatautiset siellä sairaalassa vain lukivat ja pöly vaan levisi.
Kuitenkin joka pitäjään ja kyläpahaseen perustettiin uusia kirjastoja hölyn pölyä levittämään.  Varustettiin jopa kirjastoautoja viemään kirjapölysanomaa kaikkein matalimpiinkin torppiin.  Moni lupaava nuori vieraantui teeveen sähköisestä lumosta, kiintyi sairaasti fantasian maailmaan ja sai siitä kutiavan kirjapölyallergian, jota jopa kunnanlääkärikin väitti kirkkain sinisilmin heinänuhaksi.  Siitä muuten sai alkunsa maaseudun alasajo.
Mutta yhä mahtavammiksi kehittyivät kirjastot.  Rekkakuormittain sinne rahdattiin uusia pölynpesiä: Päätaloa, Jääskeläistä... en nyt muita muista. Sitä myötä ulkomaankirjojen myötä kehittyi kaksi kauheaa mutaatiotakin niin, että hölynpöly oli kirjastoväenkin mielestä pelkkä pikantti yksityiskohta kirjojen välissä.

Ensin ilmaantui kirjatoukka-niminen pieni hirviö, joka yöaikaan sai kirjastoissa suurta tuhoa aikaan pienillä terävillä hampaillaan.  Se pystyi sulattamaan kokonaisen kirjan neljässä viikossa kuivan pölymäiseksi selluloosaksi ja puhaltamaan sen hajalleen peräpäästä tulevalla ilmanpaineella.  Koin tämän itsekin useita kertoja, kun en löytänyt mistään lainaamaani kirjaa.  Kalliiksihan se tuli - ja kirjasto osti niillä rahoilla yhä uusia toukkaalttiita teoksia, niitä Päätaloja ja Jääskeläisiä ja oli kai niitä muitakin, joita en lainannut.  Ja hyvä niin.  Joku roti sitä pitää lainaamisessakin olla.  Varsinkin, kun tuli seuraava, salakavala kirjavieras.

Se oli kavala lukutoukka.  Kavala ja kamala siinä mielessä, että se jätti kirjan ehjäksi, mutta söi viimeisen luvun.  Minutkin tämä uusu laji, kirottu lukutoukka järkytti pahoin.  Päätalon kirjasta se oli poistanut ahneuksissaan viimeiset sata sivua.  Sitä en edes huomannut, ihmettelin vain, että onpa Kalle lopultakin lopettanut samoilla jutuilla kiusaamisen.  Mutta kun Jääskeläisen kirjasta lukutoukka oli poistanut koko epilogin, niin putosi täysin petiltäni ja satutin vielä selkäni.

Kun otin yhteyttä arvon kirjailija Jääskeläiseen korvauksen saamiseksi ja kirjan lopun selvittämiseksi, niin k.o. herrasmies ilmoitti olevansa sillä hetkellä ja vastaisuudessakin varaton suuren perheensä ja kirja- ja lukutoukkien ahkeroinnin vuoksi.  Ei hän epilogistakaan muistanut mitään, kun ei ollut tullut hullua hurskaammaksi sitä kirjoittaessaankaan, valitettavasti

Eniten säälittävät ne kirjastojen siivoojat:  joutuvat nyppimään niitä kirjainten kappaleita pitkin lattioita.
Useat heistä ovat tosin saaneet hyväpalkkaisen työn Stasin arkistojen selvitystyössä.

Kirjastojen alasajohan on jo alkanut useita vuosia sitten.  Että kyllä se tästä!