Ennen vanhaan opettajalle salaisia tietoja vuotaneelle osoitettiin syvää halveksuntaa, jopa selkäsaunalla uhkailtiin ja kampattiin pihan pahimpaan kurakkoon sekä porukalla lällätettiin "kantelupukki kantelupukki".  Sitten kaikki olivat tyytyväisiä vähän aikaa: opettajan ei tarvinnut antaa käytöksenalennusta, äiti pesi kuraantuneet pöksyt ja kiusaajat pääsivät taas kiehnäämään keskenään.  Tytöt eivät tietystikään puuttuneet näin brutaaliin leikkiin - enkä minä.  Olin niin hyvä urheilussa ja huono lukuaineissa, ettei tarvinnut muille näyttää. Koulu vahvimmankin päihitin jätkänpainissa, en voimalla vaan nopeudella.  Monesti sen teki mieli pistää turpiin, muuta ei arvannut.  Se olisi ollut epäreilua.
Semmoista minä koulussa opin elämästä.  Ja mikä olikaan tarinan opetus:  ei siitä mitään hyötyä ollut myöhemmässä elämässä.  Voihan olla, että olin vaan niin helvetin tyhmä, etten mitään oikeasti tajunnut.  Miksen sitä silloin tajunnut, sitä mitä nyt tajuan.  No siksi, että näin vanhana se elämä kulkee silmien ohi filminä.  Onneksi sentaan pääosin värillisenä, 60-luvulta taaksepäin mustavalkoisina, hieman suttuisina, tosin kuvien reunojen hopeareunus keventää yleiskuvaa.  Ja on siellä leikattujakin kohtia.  Varsinkin seksikohtaukset ovat hyvin vähissä, niistäkin monet jotenkin päälleliimattujen oloisia.  Varmaan vanhoista Suomi-filmeistä, pisteliaistä heinälatokohtauksista ja Kulkurin valssista.  Siksiköhän meidän kissammekin nimi on Kulkuri.  Pitänee kysyä psykiatrilta.  Ensin pitäisi kirjoittaa lähete.  Voisin itsekin sellaisen laatia, jos löytäisi netistä sopivan lomakkeen.

Piti kirjoittaa kyllä ihan eri aiheesta.  Mutta sormet naputtavat muuta kuin aivot ajattelevat, selkäydinkin siinä välissä häsläämässä.  Ensi kerralla sitten, elleivät pikkuaivot saa päähänsä jotain muuta.  Niin että meitä on moneksi.