Kuinka monta yötä on jouluun, ajattelevat lapset huolissaan.  Yhtään salaperäistä pakettia ei ole ilmaantunut yhteenkään piiloon vaikka kuinka tutkisi.  Ei ole siivottu, ei ole kuiskittu, ei ole salaa rapisteltu... Ei haisuakaan joulusta. Saattavat ko ne hölmöt ja kiireiset vanhemmat unohtaa koko joulun?

Todennäköisesti.  Tai ainakin haluaisivat unohtaa.  Riesaa, rahanmenoa, raatamista; sitähän se on!  Paitsi papat ja mummit. He ovat aikaa sitten unohtaneet kaiken kiireen.  Parhaassa tapauksessa unohtaneet koko joulun: häipyneet etelään hoitamaan reumatismiaan ja dementiaansa, eivät jättäneet edes joulurahaa lapsenlapsia varten, vaan tuhlaavat huimat eläkkeensä arveluttavilla ja amoraalisilla elämäntavoilla siellä Karibian risteilyllä rattopoikiin ja huonoihin naisiin ja ties vaikka ryhmäseksiin kun oikein innostuvat hurjiksi. Lopuksi kuolevat sinne kiusallaan yhdistettyyn nauru- ja sydänkohtaukseen. Perintö meneekin sitten sinkkiarkkujen kotiin lennättämiseen.  Kaikesta saa palkaksi vain työn ja vaivan. Ja vanhan keinutuolin.

Pappakin on unohtanut avata perinteisen joulukalenterin luukun. Tietysti se on tyhjä! Sopiva tila mummun ja papan tuhkauurnille. Sinne ne sukulaisten toimesta tungetaan ja suvun uusi päämies päättää, että loputkin luukut kyllä avataan siltä varalta, että siellä olisi kätkettyjä koruja ja muita sukukalleuksia.

Ei niistä piruista koskaan tiennyt, mitä ne millonkin suunnittelivat. Että Karibian risteily sen vihon viimeisenä tekona!  Vanhoihin ihmiseen ei nykypäivänä voi hetkeäkään luottaa.  Mutta ne olivatkin sitä niin sanottua Suurta Ikäluokkaa.

Helvetti, sanon minä, vaille jäänyt nuori perillinen!