Piti ensin kyörätä kissa pois  tuolilta, että pääsin kirjoittamaan.  Yritin siirtää sitä viereiselle sohvalle, mutta sama vaikka aladoobia käsittelisi, joka lisäksi päästää pieniä protestinaukaisuja. Joku muu olisi jo saanut sormilleen, mutta ei se sentään isäntää... Saanhan sitä mahan altakin rapsuttaa - yksinoikeudella.
Menihän se lopulta silmät lupsallaan sinne sohvalle, tosin istuen hetken mielenosoituksellisesti lattialla. Suunnittelee siinä nuokkuen jotain karvismaista kostoa.  Ilmeisesti pyytää kohta päästä iltalenkille. Ja minä kuikin ulko-oven raosta huonon omatuntoni kanssa, josko se kotiin haluaisi - vielä kolmen aikaan silmät täynnä unihiekkaa.  Ainahan se osaa ajoittaa tulonsa niin, että olen jo pikkuhousuissa valmiina petiin. mutta katson sen viimeisen kerran. Sieltähän se sitten kipaisee sisään viattoman näköisenä naukaisten, että aina sitä portsaria saa odottaa  - ja painuu haukotellen sohvalle.  Ellei sitten vaadi saattajaa ruokakupille.  Se kun pitää minua myös hovimestarina o.t.o.  Onneksi, jos se sattumalta aamulla tamppaa mattoa kynsillään merkiksi ulkoiluhalustaan, niin yleensä vaimo nousee päästämään, kun sen kumminkin on käytävä samalla vessassa.
Mitä minä sanoin: se siirtyi juuri eteiseen pesulle.  Varmat merkit ulosmenosta.  Keli on mitä parhain yöjuoksulle, hieman plussan puolella eikä taida sataa.  Pitääpä tarkistaa.
Kello on puoli yksi, valtakunnassa kaikki hyvin ja kissa pihalla!

Meni osin kissan vuoksi myöhäiseksi nämä kirjoitushommat, mutta pääsyy oli se, että katsoin Eurosportilta ammattilaisnyrkkeilyä.  Joo joo, tunnustan, että nyrkkeily on raaka, epäesteettinen ja ihmisen alhaisimpiin vaistoihin vetoava typerä laji - älkää kiduttako enää!  Mutta on sitä niin mukava katsoa,  Paitsi silloin, kun toinen tyrmätään totaalisesti. Niin että väitän nauttivani sen esteettisestä koreografiasta. Ai, ei mene läpi.  Puolustus numero kaksi.  Kultaisella 60-luvulla isäni äiti oli meillä katsomassa vasta hankittua televisiotamme ja sieltä sattui tulemaan nyrkkeilyä.  Mummo innostui silminnähden fyysisen kamppailun hurmasta ja kohta hänen nyrkkinsä löivät oikeaoppisesti vasenta ja oikeaa koukkua nyrkkeilijöiden tahtiin.  Taitaa olla tälläinen raaka luonteenpiirre jotenkin geeneissä. Oikeasti olen kuitenkin arkajalka: jos joutuisin kehäneliöön, niin pyörtyisin vapaaehtoisesti jo ennen ottelun alkua. Olen siis vain teoriassa hurja taistelija. Siksi nenäni onkin alkuperäisellä paikallaan.

Mutta asiaan: Tänään avaan kaikessa rauhassa julkisuudelta luukun no 19.  Sisätila onkin hurjan tilava - ja täynnä tavaraa.  Osoittelen sinne fikkarilla:  vanhaa roinaa, palautettuja menneiden joulujen lahjoja, tavaraa, joka ei nykynuorisolle ole kelvannut vaan heitetty jo tapanina talon takaovesta pihalle.  Siivoustontut ovat ne sitten keränneet ja osa epäkurantista tavarasta on kerääntynyt tähän luukkuun.

Siis te, jotka arvostatte edellisten vuosikymmenien tavaroita, jotka on tehty aikaa, vaivaa ja hyvää materiaalia säästämättä ja jotka eivät mene ikunas edes rikki, niin tulkaa ja hakekaa omanne.

Olisin iloinen, jos kertoisitte, minkä nimenomaisen vanhan aarteen poimitte mukaanne.  Pienen tai suuren, arvokkaan tai arvottoman, ehkä muiston sieltä vuosikymmenten takaa.  Olkaa hyvä, ystävät!