Kolmannen aamun, maanantain, on karun asiallinen.  Kai se niin tulee ollakin.  Viikonvaihde lukuisine pikkujouluineen on tältä erää ohi.  Pitäisi tietysti aloittaa hissukseen, mutta kuka on kuullut hissuttelu- tai tissuttelupikkujouluista.  Silloin pannaan täysillä jalalla koreasti ja kilpaillaan siitä, kenen kurkku pulputtaa koreimmin karaokessa.  Monet esittävät elämänsä roolia eivätkä tajua sammuneensa jo tunti sitten.  Unohdus on armelias asia.  Paitsi että kaverit kyllä kertovat, jos suinkin muistavat.  Monet joulukuun alun pikkarit alkavat e.m. tavalla ja loppuvatkin tyystin syvään häpeän ja katumuksen suohon. Työpaikkansa ja liittonsa säilyttäneet älyävät yleensä vetäytyä retrettiin tai muuten vain mykkäkouluun ja käyvät ennen joulua korkeintaan kirkkokonserteissa ja kauneimpia joululauluja väärin laulamassa.

On tietysti legendaarisia alan ammattilaisia, jotka ovat ovat aloittaneet peruskuntoharjoittelun välittömästi tipattoman tammikuun päätyttyä.  Rajuimmat reiskat jo uudenvuoden juhlien jälkeen.  Itse en tunne yhtään elävää sellaista.  Siksi he ovatkin legendoja pian 45-vuotisjuhliensa jälkeen - yllättäen ja etukäteen varoittamatta.

Meni taas saarnan puolelle.  Pappia pappa minusta toivoi, mutta ei tullut.  Eikä tullut juomariakaan.  Että toteutui se sukulaisten ennustus. ettei tuosta kyllä mitään tule.  Jaa- tuli sentään virkaatekevä, ylimääräinen, alemman palkkaluokan joulukalenterin luukun apulaisyliavaaja, joten suoritanpa nyt työni virallisen osuuden ja lähden sitten yhdelle.

Tosiaan, luukku on arkisen harmaa, varustettuna tavallisella vetimellä.  Haukotuttaa ja avaan luukun ilman juhlallisuuksia, kuten maanantain rutiineihin onkin sopivaa.  Luukun takaa paljastuu - pullo. Nappaan sen lievästi kiihkona haltuuni, ripustan lukulasit paikoilleen tutkimaan sisältöä.  Viskiä?  Konjakkia?  Jaloviinaa?  Ei kai sampanjaa näin arkena?

Luen tekstin pullon kyljestä:  "Tehokasta puhtautta.  Puhdas.  TOLU  Mänty.  Sesinfioiva yleispuhdistusaine."

Niin.  Sitä arkea riittää kolmisen viikkoa laittaa huusholli joulukuntoon.

Likaiseen kotiin ei tule Pukkikaan!  Enpä lähde yhdelle, vaan aamulla pesemään pintoja.