Neljäs luukku ei ole kovin houkutteleva, sillä se on ruosteesta punaista lattarautaa ja on lisäksi huurteessa.  Enpä ole enää niin tyhmä, että nuolaisisin sitä, vaan rukkaset kädessä väännän sen saman tein auki.
Luukku narisuttaa ruosteisia saranoitaan raottuessaan ja paiskautuu sitten rämähtäen auki. Kerkeän nippa nappa hypähtämään sivuun, sillä sieltä pursuaa aukon täydeltä lunta.  Laviinin tavoin se levittäytyy puuterimaisena peittäen melkein koko joulukalenterin seinämän.

On kaksi mahdollisuutta.  Joko haen kolan ja alan hikiseen hommaan.  Tai kävelen muina miehinä pois teeskennellen, ettei kyseessä ole Iisin joulukalenteri, vaan Berliinin muurin jäännökset. Kaivelkoot turistit siitä matkamuistonsa. Houkutus lätkiä sisälle lämpimään olisi aikaansaavallekin miehelle melkoinen houkutus, saati sitten Iisille.

Varpaitakin alkaa paleltaa.  Pitää mennä lämpimään neuvottelemaan paremman minäni kanssa.  Huomenna sen sitten näkee, onko muuri vielä paksun lumen peitossa.  Jos vaikka sulaisi itsestään. Tai salama sulattaisi. Ehkä takakesä yllättää.

Menen nukkumaan toiveikkaana.  Kyllä se siitä.

Lumisade näyttää jatkuvan.  Niin ainakin toivon.