Sesile piti tätä paikkaa rauhan tyyssijana pois lukien kissan oksennuksen.
Onhan tämä, tavallaan. Ei se kissakaan kovin usein buklaile. Eikä kirjoitin alvariinsa reistaile. Enkä tänään ole kiivennyt katolle kuin kaksi kertaa korjailemaan tv-antennin asentoa, kun kuva pikselöityy vähän väliä ja milloin mikäkin kanava häipyy kokonaan. Eikä viemärikään vedä kunnolla vaan vessakin pitää vetää harkiten puolella säiliöllä kerrallaan. Eikä vaimo muista ikinä, vaan siitä tahtoo tulla minun taholtani haukkua ja hampaiden narskuntaa ja muutenkin se siippa höpöttää välillä ihan omiaan. Lämmityskin vaatii vähän väliä ammattitaidottomia säätöjäni, vaikka ei edes pakkanen pauku. Pattereiden ilmausavain on taskussani vakiovarusteena.
Kaikkein eniten raivostuttaa kaiketi se, että useimmat harmit johtuvat omasta välinpitämättömyydestäni, laiskuudestani, osaamattomuudestani. Pari kertaa tänäänkin on tehnyt mieli vetäistä itseäni peilin edessä kunnolla kuonoon. Mutta kun se sattuu! Sen verran on tuota itsesääliä.
Kissakin oli tuossa sohvalla vieressäni nokosilla, mutta kyllästyi sitten pomppimiseeni milloin mihkäkin ja siihen ukkospilveen pääni päällä ja siirtyi suihkuhuoneeseen vaatekasan päälle lepäämään etten vahingossa istuisi sen päälle. Kun muutenkin minulla on käänteinen Midaksen kosketus: kaikki, mihin kosken, hajoaa atomeiksi.
Kukaan ei ole kommentoinutkaan, paitsi Ezikoinen eilen vinoillen "suuria hankaluuksiani". Ottamatta huomioon, että vanha köntys on jo hermonsa menettänyt sodassa ja rakkaudessa ja jäljellä on pelkkä tutiseva houkka.
Niin, ja Sesilelle kiitos että herätit minut henkisestä horroksestani. Ilman kommenttiasi roikkuisin parhaillaan harava-antennista ja huutaisin maailmaan Kauniiden ja rohkeiden kuolemattomia vuorosanoja.

Herkkävaistoinen kissakin tuli äsken selkäni taakse naukaisemaan muikkuja vatiin. Ne olivatkin viimeiset tällä erää. Huomenna lisää muikkuja ja sanoja.