Maistelin tuota otsikkoa (eväät on kovin vähissä), ja mieleen tuli vanha laulu "Sulamit". Otsikko taas juohtui ajatuksesta, että näin vuoden alussa sanat tuntuvat muillakin kuin minulla olevan vähissä.  Kaupassa ihmiset, kassatyttöjä myöten, tuntuvat olevan kovin nuutuneita ja vähäsanaisia. Juhlat on juhlittu, lahjat on annettu ja saatu, uutta vuotta on toivotettu hymyssäsuin leukaperät kipeiksi, lomat pidetty, selkäviikot edessä ja työmaata riittää kuin kuivanpölyistä Saharaa. Tai sitten työttömyys vaan jatkuu tai on uhkaamassa haamuna heti tuossa nurkan takana. Tai brezneviläinen pysähtyneisyyden aika vanhuuseläkkeen muodossa, jolloin tulevaisuuden suunnitelmat ovat vain vahva merkki pahasta dementiasta. Eikä aurinko paista ja jos paistaa, ei paista kauan, kun pimeä jo pukkaa päälle, eikä lunta tule kirveelläkään ja jos tulee niin heti kerralla pari metriä. Joka yllättää autoilijat ja kolamiehet niin, että pellit ja verisuonet rutisevat. Tai ainakin tulee hiki ja keuhkokuume ja muistokirjoitus, että poistui keskuudestamme ennenaikaisesti ja yllättäen ja lumitöitä jäivät jatkamaan lukuisa omaisten ja ystävien joukko. Äkkiäkös se isolla joukolla käy ja juovat vielä vainajan konjakit siinä surressaan. Niin, että paras vaan pitää oma viinakaappi tyhjänä, eivätpä tule siihen norkoamaan papan kuntoa. Eikös tämän blogin otsikossa lue että "Vuodatus".

Eikös edellinen ollut puhdas sellainen "Vuodatus"?