ed. osa 19.3.

Karjunpää ei hetkeen liikkunut eikä puhunut. Sitten hän äkisti käännähti kannoillaan, vinkkasi Susiluodon seuraamaan, marssi korostetusti jalkojaan tömäytellen autolle, avasi Volvon oven ja kääntyi kohti hiljaisena seisovaa ihmisjoukkoa.
- Hajaantukaa siitä! Täällä ei ole enää mitään mieltä kutkuttavaa. Otan tarvittaessa yhteyttä.

Auton lasit olivat sateen jäljiltä huurtuneet. Susiluoto kurotti hankalan oloisesti takapenkiltä talouspaperirullan, repäisi siitä muutaman ruudun ryhtyen kuivaamaan tuulilasin sisäpintaa. Karjunpää mulkaisi kuin paheksuen paperin tuhlausta. Jäi sitten otsa ryppyisenä punottaen tuijottamaan paikalta poistuvaa porukkaa. Useimmat nousivat polkupyörille, muutama mopo pärähti haisemaan selkeästi viritetyin moottorein, kauppias könysi avolavapakunsa hyttiin, olipa pari rollaattoriakin liikennettä värittämässä. Loput lampsivat nokialaisissaan tiehensä.
- Nyt muuten vituttaa kuin pientä norsua!
- Taitaa olla pieni orava, se sanonta.
- Norsulla on isompi vittu, saatana!
Susiluoto ei siihen arvannut sanoa enää mitään. Taaskaan ei oikein tiennyt, oliko tuo raskasta pilaa vai mitä. Parempi olla vain kuulolla, niin rajuilma menisi itsestään ohi eikä salama ainakaan omalle kohdalle osuisi.
- Sanonpa vain, että nyt vituttaa vielä enemmän kuin viime vapun jälkeen, kun heräsin kauheassa rapulassa yhden kotkan vierestä.
Luova tauko venyi. Susiluoto osasi pitää suunsa kiinni.
- Mutta minua enempi taisi säikähtää se kotka, kun tajusi minut toisella puolellaan ja oman ukkonsa kuorsaamasta toisella sivullaan. Siinä sitten pidettiin tuokio kauhun tasapainoa ennen toimintaa.
Taas tauko, joka edellytti jo kommenttia.
- Voisi kuvitella, että siinä yhdelle kolmesta tulee kiire lähtö.
- Joo, ei se herätys sinänsä loukannut sisäistä tasapainoa. Eikä sekään, että eukon ukko siinä makasi. Ainahan voi yrittää selittää, että poliisimiehenä teen tässä varhaista kotietsintää. Päätin kumminkin yrittää nopean postumisen taktiikkaa. Tekniikka kumminkin petti. kun käsi olin käsiraudoilla kiinni messinkisängyn päädyssä.
- Saattoipa siinä sänky natista liitoksissaan.
Susiluodolla oli jo hymyssä pitelemistä.
- Ei pultit pitäneet, ei. Sen verran tuli rempastua. Autoon vaan oli pirun hankala tunkea sen sängyn päädyn kanssa. Isäntäkin alkoi tulla tolkkuihinsa.
- Saitko auton liikkeelle?
- Kai olisin saanutkin, mutta avaimet jäi puseron taskuun sinne eteisen naulakkoon. Muutenkin olisi ollut kotona selittämistä pelkkään sängyn päätyyn pukeutuneena. Tai oli minulla sukat jalassa.
- Kai siinä oli siellä lahtöpäässäkin selittelyn paikka?
- Onneksi takakontissa oli korkkaamaton rommipullo. Juotin sen ukon uudelleen sammuksiin. Koko pullon se vetikin, eukko ei saanut enää mitään.

Susiluoto purskahti autoa tutisuttavaan nauruun. Tuokion mutruiltuaan Karjunpää liittyi hohotukseen. Joku sauvakävelijä pysähtyi kuikuilemaan tärisevää autoa. Sen verran vesihuurteisten ikkunoiden takaa kuuluva villi konsertti arvelutti, että lenkkeilijä jatkoi matkaansa askelfrekvenssiään reippaasti kiihdyttäen. Sauvojen kärjet olisivat kuivasta asfaltista varmaan iskeneet kipinää.

- Taidat vaan vedättää. Ei tuommoisesta oikeasti hengissä selviä, ei edes poliisi.
Susiluoto pyyhki silmistään naurun vesiä. Taivaalle oli noussut taas kovin mustia pilvikumpuja raskaina satamattomasta vedestä.
- Totta hitossa minä vedätän, olinhan sinä aamuna ihan toisella puolen pitäjää. Sitä paitsi se oli puinen parisänky. Ja ukko oli sammunut vessaan. Onneksi talossa oli toinenkin vessa.
Susiluotoa nauratti uudestaan, mutta mahalihat olivat jo valmiiksi krampissa. Lievästi virnistellen tyytyi vain veivaamaan sivuikkunaa raolleen pyyhkien samalla uudelleen huurtunutta etulasia. Karjunpää starttasi Volvon tyhjäkäynnille ja laittoi tuuletuksen ykköselle.

- Tiedätkös, Susiluoto, mikä tässä päivässä kaikkein eniten risoo? Se, että äsken kun autosta noustiin, niin olin justiin tehnyt lujan päätöksen lopettaa tupakointi siihen hetkeen ja ikuisesti siitä eteenpäin. Olin siitä lopettamisesta yhtä varma kuin siitä, että tappaja selviää tämän aamupäivän aikana. Ja helevetin kuustoista viiden minuutin kuluttua suupielessä kärysi tupakka sinun siihen tuputtamana. Anna äkkiä toinen tai mä repeen.
Karjunpään nuijamainen nyrkki heilui Susiluodon vakavoituneen turvan tienoilla. Olo tuntui kovin turvattomalta, eikä tupakka-askia löytynyt mistään taskusta. Se pieni lehtiö, kynän nysä ja sytkäri olivat tallessa rintataskussa, mutta tupakat olivat kadonneet. Susiluoto kumartui ähisten kurkkimaan jalkatilaa kädellä haroen, mutta siellä oli pelkkää märkää hiekkaa kumimaton päällä.
- Taisi aski tippua tuonne pihalle. Sen on joku naskali samantein napannut.
Karjunpää oli jo ulkona ja painui melkoista vauhtia sisälle asuintaloon. Sade aloitteli uudelleen. Suuret pisarat napsahtelivat raskaina tuulilasiin. Kohta raju kuuro rummutti auton kattoa.
Susiluodonkin teki mieli tupakkaa. Yksi huurteinenkaan ei pahaa tekisi. Suukin jo napsahteli siihen malliin. Mutta kun hommatkin piti tehdä. Kun saisi se Karjunpää tehtyä jonkin sortin päätöksen suuntaan tai toiseen. Tyypillistä jahkailua. Esitti kyllä vauhtiveikkoa ja nopeaa päätöksen tekijää, mutta tässä sitä nytkin istutaan kuin lehmäntatit, auto hyrryttää mutta suma seisoo. Pomo vaan lähtee talosta tupakkaa pummaamaan. Niin se rikos siitä vaan ratkeaa, kuin ellokuvissa. Teki välillä mieli pyytää siirtoa johonkin toiseen piiriin. Mutta miksikä se siitä kummenisi. Samanlaisia pallopäitä kaikki. Minuutti vielä ja hän kyllä ohittaisi virkatien ja ottaisi ohjat omiin kouriin.
Susiluoto hätkähti mietteistään Karjunpään rymistäessä ratin taakse musta pölli suupielessä röyhyten.
- Ota tosta sikari. Talon isäntä oli saanut pojaltaan joululahjaksi Ritmeester pikkusikareita. Sanoi se yhden polttaneensa, mutta kun on tottunut itse käärimiään sätkiä polttamaan, niin mitäpä sitä vanhoilla päivillään... antoi koko peltiaskin. Eivät ole pahemmin kuivuneetkaan, ota.
Ei Susiluotokaan mikään sikarimies ollut, otti kumminkin ja sytytti blicillään. Hetken päästä piti sivuikkunat avata, kun savua alkoi olla niin paljon, ettei enää ulos keuhkoista sopinut. Sade kasteli ikkunan puoleista olkapäätä, vaikka oli laantunutkin tihkumaiseksi. Puolivälissä sikaria Susiluoto sen ulos. Kuului vain vaimea sihahdus sen sammuessa märkään ruohikkoon. Oikean tupakan himo oli vain yltynyt. Ja kaljan, muuten hän vuorostaan repeäsi. Hän onnistui kaivamaan etulokeron roinan seasta vajaan Pectus-askin, tyhjensi se suoraan suuhunsa ja heitti askin sikarin perään. Karjunpää vilkaisi taas pahasti, mutta ei sanonut mitään. Imi vain sikariaan entistä kiivaammin. Oli hiljaista, savu leijaili ikkunasta ulos, ulkoa tuli tilalle leikatun heinän tuoksua. Susiluotoa aivastutti. Lopulta tyhjänpäiväisyys oli katkaistava.
- Tarvitsisi varmaan tässä kadonnut vainaa-asiassa tehdä jotain konkreettista, jos kärsii ehdottaa. Niin kuin etsintäpartioita ja tiesulkuja, kun alkaa tuo aikakin loppua...
- Elä sinä hätäluoto ole aina hoppuamassa. Sanoihan se Einsteinkin, että aika on suhteellinen käsite ja siitä on kaavakin olemassa jota en nyt juuri muista etkä tulisi siitä hullua hurskaammaksi. Mutta sen minä muistan, että meillä on yksi varmistamaton ilmoitus epämääräisestä ruumiista, jota ei sitten ollutkaan. Niin, että missä piilee rikos. Joukko kylähulluja, tai pari niistä, väittää nähneensä maassa retkottavaa henkilöä haettavan pois. Ehkä kaverit hakivat sammuneen kaverinsa takaisin peräkammariin ryyppäämään. Olisiko kylän väki tehnyt käytännön pilan poliisille vanhojen pontikkakäryjen muistopäivänä. Olisiko arvoisa teatteriohjaaja rakennellut pientä mediatemppua saadakseen ansaitsematonta julkisuutta. Pitäisikö meidän kaiken muun lisäksi nolata itsemme ja loppu-uramme panemalla liikkeelle ison ja kalliin manöveerin pelkän kuplan takia. Pistänpä näihin mietteisiin ison kysymysmerkin ja vielä isomman huutomerkin. Olemmeko ehkä samaa mieltä, vanhempi konstaapeli Susiluoto?
Vastausta odottamatta Karjunpää jatkoi jyräämistään.
- Ensin tutkitaan asian taustat, niin kuin kunnon maalaispoliisin kuuluukin tehdä. Eikä heti tilata Karhukoplaa, sillä senkin aika tulee, jos on tullakseen. Mutta me mennään juomaan limpsat tuohon läheiseen kyläbaariin. Siellä juo se äskeinen ukkokööri jo toista kaljaansa, miksei joku akkakin, joka on vain parempi juttu. Kun minä tarjoan omilla rahoillani vielä kolmannen kierroksen, niin eiköhän tämän  "murhan" solmut ala aueta.
Tyytyväisen oloisena viheltää tuhuuttaen Karjunpää vaihtaa ykköselle ja lähtee auton renkaat märässä ruohikossa sutien vauhdikkaasti Kärkisten sillan suuntaan. Susiluoto imeskelee hiljaa pastillin loppujaan.

jatkuu...