Lehdessä luki, että näinä päivinä järviin on pudonnut runsaasti koiria. Juttu ei kerro, että mitä ne kissat sitten tekevät. Katselevat rannalta ja naureskelevat viiksiinsä, kun taivaalta satelee lentokoiria.
No, eihän tuo itse asiassa leikin aihe ole, vaikka useimmat kissat - ja jotkut kissaihmisetkin niin väittävät. Muistan itse (taas tuo 50-luku, olen juuttunut siihen) pelastaneeni oman lassieni muutaman kerran kevätjäistä. Asuimme aivan rannan tuntumassa. Siihen jäälle kuorma-autot kippasivat kymmeniä tukkinippuja, jotka sitten pienet hinaajat veivät kesän tultua lauttana sahoille. Sitä ennen kevätaurinko sulatti jään ensin tukkinippujen välistä. Sinnehän meidänkin utelias paimenkoiramme meni hajuja tutkimaan. Ja tietysti hölmöyksissään tippui sulaan (ei ollut kuitenkaan yhtään hölmömpi, kuin kevätjäihin hukkuvat pilkkijät). Niinhän siinä käy, että kun koira yrittää ponnistaa etujaloillaan avannon reunalle, niin takajalat taipuvatkin jään reunan alle ja siinä sitten roikkuu ja ulvoo niin kauan kuin jaksaa. Pari kertaa kuulin sen hätäulvonnan ja kerran äiti hälytti minut apuun. Aina kerta kerkesin hätiin. Tuli siinä heitettyä samalla itseltänikin talviturkki.
Siinä sitä sitten palattiin kotiin: uitettu lassie ja losumärkä pikkupoika. Ja äiti päivitteli, että pitikö sitä taas mennä sinne itsenne kastelemaan!
Kyllä kissakin muikun syö, mutta ei mene käpäläänsä kastelemaan. On sen verran kaukaa viisas. Tosin ennen vanhaan kissan pennuilla oli taipumus hukkua säkkeihin sullottuina. Mutta se onkin eri juttu.