Hereästi lupaa sääihminen sateita, mutta kyllä se aurinko siellä silti on.  Tiedotusvälineet suoltavat selvää pettymystä siitä, että tänä juhannuksena tuli kovin vähän ruumiita.  Varsinkin hukkuneiden määrä oli niin vähäinen, että kaikki puukotuksetkin oli listattava juhannuksen piikkiin.  Mistä ne onnettomat iltapäivälehdetkään revittelevät huomisaamuisia lööppejään.  Siitäkö, että Räikkönen repi pakoputkensa, kun joku massa tuuppi takapuolen tuntumassa?  Oli muuten erinomaisen viihdyttävä kisa.  Itse nukahdin sitä tiiviisti seuratessani jo ennen puolta väliä.  Kun maisematkin olivat koko ajan samoja.  Kuulemma kiertävät samaa rataa kymmeniä kertoja.  Vauhtikin sitä luokkaa, ettei kuski kerkiäisikään ihailla mitään ilta-aurinkoisia järvimaisemia.  Kun kävin iltapäivällä kaupassa ennen sadekauden alkamista, niin piti taas oikein pysähtyä katsomaan leppeää maalaismaisemaa, jossa laiho kasvoi  kyntäjälle, metsä oksan karsijalle ja taustalla Päijänne muikun pyytäjälle.  Kun vain saisi meidänkin kauppaan asti - niitä muikkuja.  Kaupungista pitää hakea.  Kummallista vesitalouspolitiikkaa.  Kaupunkilaiset syövät muikkumme, me maalaiset joudumme tyytymään norjalaiseen loheen.  Kissahan ei semmoiseen koske kynnelläkään.  Sen verran karsastaa Pohjoismaista yhteistyötä, joka onkin pelkkää sanahelinää poliitikkojen juhlapuheissa. Ei, vaikka joku väittääkin sen olevan rodultaan norjalainen metsäkissä.  En kyllä usko, kun se ei ymmärrä sanaakaan norjaa.  En kyllä minäkään, vaikka äidinpuolen sukua asuukin Norjan Kirkenesissä.  Kveeneiksikö niitä sanotaan.  Olin jotain viidentoista, kun vietimme siellä Jäämeren ja tunturien kupeessa viikon kalaa syöden ja alituisessa kalanhajussa.  Siellä oli kaverinani samanikäinen poika, jolla sanoivat olevan saksalainen isä siltä miehityksen ajalta.  Niin lähellä se sota silloin oli, onneksi takana päin.  Juoksimme kilpaakin sen pojan kanssa pitkin tuntureita.  Se väsähti jo parin kilometrin jälkeen.  Että olikin nautinnollista juosta silloin nuorena ja norjana norjalaisessa tunturissa.  Ja oli se kalakin hyvää, vaikka mitään muuta perunoiden lisäksi ei syötykään koko viikolla.

Se on sitten juhannus loppuitkua vailla.  Muistan vielä sitä aikaa, kun töissä kävin.  Harmitti vietävästi lähteä kolmeksi viikoksi töihin hosumaan ennen armahtavaa lomaa, joka sekin vilahti ohi aivan liian nopeasti.  Näin vanhana pitää viettää mahdollisimman ikävystyttävää ja pitkäveteistä elämää.  Sillä tavalla saa nämä loput vuodet tuntumaan niin maan mahrottoman pitkiltä.  Että konstit on monet.  Maanataiaamuna pitää herätä sen verran aikaisin, että voi tuntea aitoa ja hersyvää vahingoniloa töihin meneviä kohtaan.  Siis sitä oikeaa iloa aidoimmillaan.  Eikös?