Kissa tuli takaisin sinistä ovea vartioimaan.  Taisi olla pieni juoksuaika.  Tarvitsevat nekin välillä lomaa ihmisten lailla.  Jaksaa sitten vahdata ulko-ovella sisälle tai sisäovella ulos.  Niinhän sanotaan joistain ihmisistä, että aina se on joko tulossa tai sitten menossa.  Myös hösöttäjiksi mainitaan tai sitten, että se sitten saa paljon aikaan.  Tai SAI paljon aikaan, jos olisi elää saanut.  Niin, että kyllä tässä elämän syrjässä kiinni pysyy vähemmälläkin touhuamisella.
Paitsi Ezikoisen kotona, jossa kaksi vilkasta poikaa pitää huolen siitä, että ääntä ja liikettä riittää niin ettei korvat ja katse mukana pysy - tällaisella seniori-ikäisellä, jonka ympari kääntymiseenkin tarvitaan jonkinmoinen harkinta-aika.  Tulin äsken vanhemman pojanpojan synttäreiltä maha täynnä makoista täytekakkua.  Pitänee sen reissun päälle ottaa pienet levot.