Tarkoitan ykköskanavan naispuolisia kuuluttajia, jotka eivät tosiaankaan kuuluta, vaan kertovat tyynyjen keskeltä kuulijan ja näkijän pehmeästi seuraavaan ohjelmaan.  He istuvat niin luontevasti siinä sohvalla että luulisi heidän olevan kotonaan seurustelemassa vähän hienomman sorttisten vieraiden kanssa.  Ihan siinä itsekin yrittää kohentaa olemustaan, joka on tietysti toivoton yritys. 
Aivan samanlaista turhaa yritystä on samaisen kanavan mieskuuluttajalla, joka istuu puhumassa katsojalle kuin katajasta veistetty puu-ukko.  Vaikka on ihan hoikka ja miksei komeakin kaveri, mutta miestä ei ole kerta kaikkiaan luotu luontevasti istumaan.
Omilta pojilta aikoinaan kyselimme, että onko tuo niskansa päällä istuminen niitä nykyajan kotkotuksia, kuten kengännauhojen auki pitäminen (kasikymmenlukua).
Nuo pehmeät sohvat eli laiskanlinnat ovat pilanneet ainakin kokonaisen sukupolven selät.  Selkärangat ovat valuneet housuihin.  Ilmankos ne housut roikkuvat puolitangossa. 

Mutta ne kuuluttajattaret ovat ihania, kuin keijukaisia hunajaisine äänineen.  Aika vähästä vanhan erakon mieli pysyy hyvänä.  Kun vielä pääsisi samalle sohvalle - tietysti kulttuurista puhumaan.  Taidankin pysyä loppuillan ykkösen puolella, ellei siellä sitten ole se ukonkutale omituisine asentoineen.  Siinä tapausessa pysyn tässä koneella.