Onhan rannalla mukava käydä edes kerran... hm, syksyssä.  Kun kesä on niin kostea, että kastuu uimattakin.  Siinä nahkakin säilyy raikkaana ja rypyttömänä, varsinkin vatsan kohdalta on suorastaan pinkeä.  Muistuttaa muutenkin suurta kurpitsaa.  Paitsi väri on kuin ensilumi.  Mitähän se ennustaa?  Ei ainakaan auringon pistosta.

Eilen pidimme kirjallisen ystäväpiirimme syyskauden avajaiset (osin sen vuoksi sain lopulta veännettyä Karjunpään jatkokertomuksen kuudennen osan.  Toissapäivä meni aikaisempiin osiin perehtymisessä (ei blackout, vaan greyout), jatkon suunnittelussa (tapanko K-pään vain säilytänkö elossa), seuraava luonnoksen laatimisessa, ensimmäisen version kirjoittamisessa ja lopullisessa tuotoksessa, joka ei juurikaan muistuttanut ensimmäistä viritelmää.  Tietysti voisin yhä uudelleen hio´a tekstiä, stilisoida ja karsia ja selventää, mutta lopulta päätyisin takaisin siihen luonnokseen:  Karjunpää viettää koko kesän erakkona ja kaljaa kitaten syrjäisellä mökillä, syöttää sorsanpoikasia etsien järven syvintä kohtaa riippakivi ja köysi veneen pohjalla kolisten.  Kivi on nostettavaksi liian iso, joten ratkaiseva teko jää sikseen - ja taisi lähteeseenkin jäädä muutam olut.  Sitten Karjunpää tapaa vanhan Volvonsa ja elämänhalu alkaa taas poreilla.  Se ilmenee ääneen puhumisena ja runsaana kiroilemisena.

Voisin tietysti luonnostella lopun Karjunpään yhä harvenevista terveistä päivistä (se tupakka, nääs), mutta en nyt keksi väkivaltaa tekemättä siistiä tapaa lopettaa sitä holtitonta elämää, ja röyhyttämistä.  Onhan se minullekin, tupakasta raitistuneelle, pelkkää kidutusta kirjoittaa onnettoman miehen surkeista yrityksistä polttaa tuhatta kertaa se viimeinen savuke.  Tunnetustihan varmasti viimeinen savuke poltetaan teloituskomppanian edessä.  Taitaisi olla epäuskottavaa laittaa Karjunpäätä seisomaan paikallisen metsästysseuran hirvikiväärien eteen sidottuna seudun paksuimpaan petäjään.  Mieli kyllä tekisi.  Oikea kirjailijahan usein vihaa romaanihenkilöitään.  Vihaan minäkin vähän, ainakin vajaan kuukauden kuluttua, kun pitäisi taas kirjoittaa jatkoa.

Vihastun lisää Karjunpäälle, kun piti kirjoittamani kirjallisten nerojemme syksyisestä kesäretkestä.  Ja ilta menee sitten tuommoiseen.  Pitää siirtyä soffan puolelle katsomaan "Leijat Helsingin yllä" ykköseltä.
Mekin näimme eilen kuumailmapallon Päijänteen yllä - ja kohta luin lehdestä...

Mutta siitä enemmän huomenna.  Luultavasti.