Tässä vuodatuksessa on jotain omituista.  Kirjoitin sellaisen aika huonon postauksen, eikä se tainnut julkaista sitä.  Hyvä, että vuodatus vetää jotain rajaa sekä samalla ylläpitää tiettyä tasoa.  Pitää varmaan puhua pelkästään korkeakulttuurellisia asioita, eikä sanaakaan typeristä arkipäiväisistä jutuista, linnun siemenistä ja kissan hännän mustista karvoista. 
Kävin juuri Panu Rajalan plogissa ihmettelemässä sitä kulttuuripitoista elämää.  Rupesi tosiaan hävettämään.  Kadehtisinkin, mutta kun henkinen tasoero on valtameren levyinen, niin ei osaa olla edes kade.  Kun oma elämä mahtuu pähkinän kuoreen ja sittenkin ravistettaessa kolisee tyhjyyttään, niin paras olisi kiivetä vanhan intiaanin tavoin vuoren laelle kallionkielekkeen suojaan, asettua makuulleen, sulkea silmänsä ja sanoa ugh, puheet on puhuttu. 

Paitsi se, että melankolia ei kauan kestä.  Vetoistakin on ja vanhoja luita alkaa kolottaa.  On pakko palata sisätiloihin sorvaamaan parempaa lähtöä tästä maailmasta.  Tyyny armollisesti päätä tukemaan, silmät suppuun ja siinä samassa kissa tunkee viereen kehräämään ja vaimo kyselee, että onko kaapissa lämmityksiä vai laitatko oikeaa ruokaa, kun maha jo kurnii.  Itselläkin tekee samaa, kissa tuijottaa suoraan suljettuihin silmiini niin, että ne on pakko avata ja samalla nousta kuolleista, mutta ei vielä sohvalta, kun on pakko sitä karvakasaa silitellä ja murista vaimolle, että älä nyt mene sinne jääkaapille kurkkimaan, mutta jos menet, niin on siellä valmiita makkaravoileipiä illalla tehtyjä ja kohta laitan sen eilisen hernekeiton levylle varovasti kuumenemaan ja on se nyt yhtä helvettiä, ettei tässä talossa vainajillekaan anneta rauhaa ja varmaan tuo kattikin vaatii lisää muikkuja vaikka pari tuntia sitten niitä sille saksilla pätkin.

Sitten syödään, vaimolle kaivan jälkiappeeksi karkkipurkistani vihreän marmeladipallon, itselleni pari (oikeasti neljä) suklaapalaa, kissan  päästän ulkoilemaan, avaan teeveen uutisille sijoittuen sohvalle mukavaan asentoon yrittämään hiljaista kuolemista taas kerran, mutta ei siitä taaskaan tule mitään.

No, on  elämisessä puolensa.  Kun  kuolemisessa ei ole takuuaikaa. Että sen voisi perua, jos ei tunnu mukavalta.

Elämä tuntuu.  Mukavalta.