Arvauskeskukset ovat laajentaneet toimintaansa, nyt ainakin täällä arvailevat aikoja.  Melkein oikein menikin, vain tunnille pieleen.  Juuri, kun olimme lähdössä kaupungin isoon sairaalaan kuvauksiin (vaimo mannekiinina), niin eteisestä käännyin takaisin vastaamaan vaimon kännykkään.  Siellä kyseltiin, että olemmeko lähellä.  Kun pitäisi olla siellä näkyvissä.  Vaimon lähetteessä oli kylläkin selkeästi aika vasta tunnin kuluttua.
Saatiin uusi aika reilun kahden viikon päähän.  Niin, että taas yksi päivä piloilla.  Olisi sen voinut lorvia ihan rauhassa.  Kuopuskin tuli turhaan flunssa seuranaan, sai sentään kohtuullisen korvauksen vaivoistaan.  Ottaa se silti pannuun ja koteloon ja vaikka mihin! 
Viimeksi käydessäni paikallisessa, niin oli niillä vastaanottoihmisillä ihan oikea ja käyvä kello seinällä.  Lienee ihan vain asiakkaita varten, että näkevät mitata hukkaan menevää odotusaikaa.
Silti ihan mukavia ihmisiä, en heitä enempää moiti.
Mutta pakko on vinoilla, kun huomenna sinne soitan.