edellinen osa 4.10. 2008
Poliisimiehet siviilivaatteissaan pysäköivät tutun kyläbaarin eteen. Piha oli raisujen sateiden jäljiltä täynnä vanhaan asfalttiin pesiytyneitä mutakuoppia. Peitoksi oli kipattu muutama sorakuorma pahimpien painanteiden katteeksi, muinaiset nurmikkoalueet muistuttivat mopopoikien ansiosta lähinnä kynnöspeltoja. Rakennus oli 70-luvun tasakattoista halpatuotantoa. Sen kevytrakenteiseen holviin oli kerätty viljelijöiden tukiaisia parikymmentä vuotta, kunnes lama iski läpi maan ja kylän kiva pankkivirkailija oli saneerattu kortistoon ja korvattu vähemmän kivalla pankkiautomaatilla. Sitä eivät varsinkaan kylän ikääntynyt väki halunnut osata käyttää, vaan ajeli kerran viikossa kirkonkylään hoitamaan pankki- kela- ja lääkäriasiansa sekä samalla moikkaamaan vanhat tuttunsa hautuumaalla.
Talossa oli sen jälkeen toiminut elintarvikeliike nimeltään Parikan herkku, mutta ei sieltä kukaan ostanut jo valmiiksi nahistuneita juureksia eikä kuivahtaneita makkaroita puhumattakaan ylipäiväisistä jauhelihatuotteista. Niinpä Parikka heivasi tuoretuotteet ja muutti liikekeskuksensa kansainväliseksi Parikan Parbaariksi, kuten oven yläpuolella isossa kyltissä luki. Joku koltiainen oli siihen lisännyt että man taalar oksoo venska ok enkelska. Hallitsi juomanlaskija sen verran kieliä itsekin, että osasi ulkomaan satunnaiselle turistille koff-pullon kruunukorkin avata.
Pihaan oli pysäköity yksi vanha Toyota ja vielä vanhempi Cortina, muutama pappatunturi ja joukko pyöränrisoja. Baarin avoimesta ikkunasta pursusi tupakan haiku ja puheen sorina. Parikka oli uuden tupakkalain myötä asetellut pöytiin tupakoinnin kieltomerkkejä, mutta ne olivat kaikki kadonneet ja asiakkaat karistivat ja tumppasivat lattialle, joten tuhkakupit oli pakko palauttaa yleisen siisteyden palauttamiseksi. Siispä talo eli tavallaan ja tarkastaja tulisi ajallaan, filosofoi Parikka.
Karjunpää ja Susiluoto ahtautuivat ulko-ovesta tuulikaappiin vekslaten hetken aikaa ovien kanssa pienessä tilassa. Ovilasien tilalla oli vanerit tehden ahtaasta paikasta melkein pimeän. Katon lamppukin oli särkynyt vauhdikkaissa puolen yön jälkeisissä kotiinlähdöissä tai ulosheitoissa. Joten vanerit olivat taloudellinen ja turvallinen ratkaisu, joskaan ei varsin esteettinen. Parivaljakon sisääntulo ei siis ollut poliisien arvovaltaa varsinaisesti edistävä liike. Monelle tuli eittämättä mieleen Stan Laurel ja Oliver Hardy-komediat, vaikka tässä tapauksessa kumpikaan ei soveltunut Ohukaisen rooliin.
Tupakan, oluen, hien ja jonkun muun hajukimara tukki sisääntulijoiden hengitystiehyet aiheuttaen hetkeksi pienen virkayskän. Sankka savu kirvelsi silmiä, vaikka molemmat olivatkin rutinoituja savuttajia. Baarissa vallinnut puheen virta leikkautui kerralla, parikymmentä silmäparia nauliutui konseptinsa menettäneisiin tulijoihin. Sähköä sirahteli keskilattian yli, ees taas. Parikka otti isännän ottein paikkansa, valkoisen kauluspaidan hihat tukevien kyynärvarsien yläpuolella hauiksia tukemassa. Kumarsi taidetauon pidettyään teennäisen kohteliaasti tiedustellen:
- Lienevätkö herrat poliisit oikealla asiallaan eli lainkuuliaisia kansalaisia ahdistelemassa, vai olisiko kysymyksessä pienyrittäjän vaatimattoman kaluston uusioiminen, taas kerran? Viereisellä pöydällä lepäsi viattoman näköinen, urheilullinen pesäpallomaila.
Karjunpää kääntyi hitaasti takanaan seisovaan Susiluotoon päin. Taisi olla nyt leikinlasku kaukana, kerkesi Susiluoto ajatella.
Ja sitten miestä vietiin. Kovia kokenut baarin tuulikaappi valaistui melkoisesti, kun sisäoven vanerit irtoilivat tahoilleen, itse ovi rämähti pitkälleen joutuessaan alttiiksi lähes kahdensadan kilon painovoimalle. Ulko-ovi säilyi saranoillaan, mutta siitäkin vanerit levisivät pitkin pihaa. Karjunpää karjui käsittämättömiä työntäessään nuppi punaisena kalpeaksi valahtanutta Susiluotoa sujunaan pitkin pihaa, paiskaten tämän lopulta Volvon konepellille kajauttaen niin, että lähitalojen mummut sitoivat kiireesti mustat huivinsa leuan alle luullen kirkkopyhän äkisti koittaneen tai viimeisen tuomion merkiksi lyöneen.
Karjunpää mölisi hetken aikaa älyttömänä, mutta sitten loppui ilma keuhkoista ja pito polvista. Mies lonksahti polvilleen, otti käsillään lisätukea pihasorasta, tuijotti näkemättömin silmin Susiluotoa, joka puolestaan kokosi itseään kasaan kuin legolelua luistatellen samalla itseään konepelliltä takaisin maan pinnalle. Pusero oli noussut kainaloihin, alla oleva kauluspaita oli selän puolelta halki, napit olivat pihan irtosoran seassa, mutta pahempia fyysisiä vammoja ei äkkipäätään tuntunut olevan. Kiukku nousi pelästyksen tilalle ja Susiluoto otti jo ennakkoa potkaistakseen kontillaan olevaa Karjunpäätä vähintään munille.
Karjunpää mulkoili läähättäen Susiluotoa. Sai kumminkin hönkäistyä:
- Älä kumminkaan päin näköä vedä, vaikka mielesi tekeekin.
- Heti, kun tuo suonenveto jalasta loppuu.
Susiluoto huomasi baarin porukan levittäytyneen ulko-ovan molemmille sivustoille hiljaisina, mutta valppaina seuraamaan ottelua, josta puhuttaisiin pitkään ja hartaasti. Useat näyttivät tulleen pesisharjoituksista, kun vieläkin oli mailat käsissä. Lajia harrastettiin yhä muuallakin kuin Pohjanmaalla.
- Nouse äkkiä siitä ja pika pikaa autoon. Minä ajan. Anna avaimet. Nuo tuolla haluavat lusikkansa tähän soppaan. Ja vitun äkkiä kanssa!
Susiluoto oli äkkiä saanut terävyyttä ja arvovaltaa ääneensä ja olemukseensa, joka oli Karjunpäästä hämmästyttävää äskeisen nöyryytyksen perään. Hän vääntäytyi puskurista tukien pystyyn ja ontui polvet linkaten apukuskin paikalle. Susiluoto oli jo livahtanut ratin taakse, nappasi avaimet Karjunpään ojennetusta kädestä ja käynnisti kiireesti.
Auton jo liikkuessa Susiluoto veivasi sivuikkunan auki huutaen paikallaan jököttävälle Parikalle, että koko porukalle kaljat ja lasku Karjunpäälle. Sillä kun näytti olevan varaa vaikka mihin. Viereltä alkoi sonnin puhina taas kiihtyä, mutta rauhoittui käden viittauksesta:
- Kevennystä tarvitaan kympin uutisiinkin, saati sitten tähän lopetukseen.
Taustapeilistä näki pihan tyhjentyvän nopeasti. Ilmainen tuoppi odotti ottajaansa. Kukaan ei näyttänyt lähtevän perään. Kohta piippaisivat kännykät, juttu leviäisi pikaisesti legendaksi. Kahden hurjan konstaapelin maine vain lisisi.
Tai vaihtoehtoisesti kukaan ei puhuisi mitään. Joka olisi aika paha juttu. Heidän kannaltaan.
Pian tultiin Päijänteen kapeimmalle kohdalle. Kerta kerralta oli pikkuisen juhlallista ylittää vesitie pitkin komeaa kaarisiltaa, nostaa kevyesti jalkaa kaasupolkimelta ja antaa auton rullata kiireettä samalla ihaillen joka puolelle avautuvaa runebergiläistä kansallismaisemaa. Sitä siltaa ylittäessä kovakin mies hetkeksi pehmeni samalla tavoin kuin kaataessaan seitsensakaraisen ukkohirven yhdellä, kauniilla laukauksella.
Sillan jälkeisissä jyrkissä mutkissa Susiluoto rykäisi puheen aluksi:
- Mietin tässä, että jos mentäisiin tuonne niemennokkaan meidän mökille vähän saunomaan. Otin varaksi tuonne takakonttiin muutaman oluen ja vähän terävämpääkin. Voitaisiin kylpeä kuonat pois ropasta ja sielusta. Ja laatia samalla se B-suunnitelma. Tuntuu vähän siltä, että tilanne vaatii semmoisen, vai mitä päällikkö on mieltä?
Karjunpää katseli iltaan sivuikkunasta mutisten itsekseen.
- Että kelpaako ehdotus?
- Joo, vie sie vuorostais, mie vikisen.
Karjunpään äänessä kuulsi jo hymy.
Jatkuu...
keskiviikko, 5. marraskuu 2008
Kommentit