Heräsin pimeään aamuun jo ennen seitsemää.  Herätyksen aiheutti illalla asettamani sisäinen herätyskello:  kaupan sämpylät lopussa, siis uusia leipomaan.  Kuopuskin tulee puolisen jälkeen, kun vaimoa viedään kerroskuvauksiin pään osalta.  Sen takia on otettava koko ihminen mukaan - ja kaksi saattajaa.  Mennähän porukalla kattomahan, että tuloo komia kuva meiän muorista.
Juuri nyt alkoi häpsiä taivaalta valkoista ainetta, ilmeisesti ei ole kokaiinia.  Pitäisikö varalta nuuskaista.  Jos nyt kumminkin tyytyisi niihin sämpylöihin.  Hiiva oli aikalailla jääkaapissa kuivahtaneen kovettunut. Kaivanenko pois maidon seasta ja korvaan kuivahiivalla. Lopulta tuloksena voi olla pelkkiä lättänöitä.

Syön semmoiset sitten salaa.  Ja häivytän tämän juttuni blogiavaruuteen.  Katsotaan, miten sämpylän käy, syövätkö ne immeinen vai harakka.

J.K.  Pitihän se arvata, se kuivahiivan loppu ei riittänyt taikinaa nostattamaan ja siitäkös mieliala laski.  Paistoin kumminkin.  Tarjosin kissalle.  Nuoli voit, jätti sämpylän.  Lahjomaton makutuomari.  Söin itse pari ihan uhalla.  Ei sanotuksi saanut. Vaimo söi yhden, ei saanut sekään sanotuksi. 
Harakat tykkää, eivät ole turhan nirsoja.
Terveisiä Kauhukeittiöstä.