Kissa ropsutteli eteisen mattoa siinä puoli kahdeksan tienoilla, kun päivänvalosta ei ollut vielä tietoakaan ja kunnon ihmiset olivat jo aamukahvinsa ryystäneet ja monet heistä yrittivät varmaan elantoansakin hankkia.  Meidän talomme arvosti edelleenkin pyhää hiljaisuutta, niin tiistai kuin olikin.  Paitsi se kissa, rupesi vielä ääntäänkin harjoituttamaan.  Liekö sovittuna varhainen kissakuoroharjoitus.  Johan siihen hyvä isäntä heräsikin.  Paitsi, että isäntä oli ovela, hengitti edelleen syvään ja rauhallisesti huomatessaan vaimon jalkojen heiluvan levottomasti, kuten se tapaa tehdä unen ja valveen rajamailla.

Kissa murahti kuin kasakkalaulaja Rebrov ja päästi jatkoksi vielä korkean C:n.  Vaimo ponkaisi istumaan vuoteen laidalle ja könysi sitten eteiseen sokkona lähes pimeässä.  Taskulamppukin oli minun puolellani ja makuuhuoneen kattovalon osaan vain minä napsauttaa päälle; siinä lienee joku taika tai semmoinen mystis.
Käänsin kylkeä vaipuakseni uudelleen ihanaan uneen, mutta sitten oli pakko nostaa päätä ja vääntää niskaa samalla kuulostellen, ettei se vaimo pöpperöissään romahda kissan päälle ulko-ovelle haroessaan.
No, sai se valot eteiseen, kissa ei rääkynyt ja ulko-ovikin kävi.

Laskin unesta painavan pääni takaisin lämpimälle tyynylle, työnsin kuumat varpaani haukkaamaan viileää makuuhuoneen ilmaa ja toivotin Nukku-Matin pikavierailulle.  Eikä se mokoma unikeko tullutkaan, olin ihan vahingossa valpastunut.  Mieleen tuli ekaksi se, että talosta alkaa olla vaalea leipä vähissä.  Siis pitäisi leipoa hyvissä ajoin.  Leipää ajatellessa alkoi maha kurista.  Suu tuntui kuivalta ja pissahätäkin alkoi lähetä.  Varsinkin, kun vaimo kuului vetäneen vessan kohisemaan provosoivaan sävyyn.

Kohta se kömpikin täkkivuoren alle piiloon ja minuutin kuluttua hengitti, kuten nukkuva hengittää.  Minä vain tuijotin synkkänä sälekaihtimen välistä tunkeutuviin valon aihioihin.  Sen verran väsynyt olin, etten jaksanut manata, mutta sen verran virkeä, että aamutoimiin oli itsensä väännettävä.

Tunnin päästä lampsin postilaatikolle.  Ei sentään satanut mitään lajia.  Kevyt lehti kainalossa palailin ulkoportaalle ja huomasi siinä sievän ja ehjän päästäisen, henki oli kumminkin kaikonnut.  Kissa oli jo kerinnyt tuoda isännälle aamiaisemmettä:  siitä vain leivän päälle häntineen päivineen, juustoviipaleen alle ja sitten vähän paahtoa, se varmaan arveli homman menevän.  Olin kuitenkin eri mieltä ja heitin päästäisen hännästä heijaten pusikkoon harakoiden aamupalaksi.

Jaa, pitääkin katsoa, joko se hiivaleipätaikina on noussut, että pääsee vaivaamaan itseään ja taikinaa.  Pian tuoksuu tuore leipä ja sula voi valuu pitkin sormia - herrrkkkua!