Mummoni oli Helmi ja hän vietti pitkään otollista aikaa, kunnes Otto kuoli.  Helmi oli Otolle kultaakin kalliimpi, vaikkei sitä varmaan koskaan sanonut.  Päinvastoin, morkkasi päivittäin.  Mutta se oli siihen aikaan maan tapa, ainakin Otto-pojalla.

Tuli vaan mieleen tuosta otollisesta ajasta.  Itse asiassa oli tarkoitus sanoa, että nyt on otollinen aika ottaa iso kinkku pakasteesta, jos aikoo saada siitä syötävää aattoillaksi.  Pieni kinkku onkin lähes tuhottu, kun pojat kävivät iltapäiväkahvilla. Toivat paketitkin, muita lahjoja ei taida sitten tullakaan.  Ei pinna jaksa mennä kaupungin tungokseen sekoilemaan niin, että lopulta ostaisi kalliilla rahalla jotain typerää krääsää. Hankitaan sitten, jos ja kun tarvetta ilmenee.  Ruoka onkin näillä ikävuosilla joulun ajalle se oleellinen asia.

Kuopus kehuikin kinkkua ja varsinkin sinappia.  Minun tekemäni sinappiärhennys ei sisälläkään turhia lieventäviä aineita, vaan sen tulee olla sen verran vaikuttavaa, että nenäkanavat puhdistuvat sinappihöyryjen purkautuessa ulos kuin laavavirta Etnasta.  Kuopus tuleekin aattona uudelleen arvioimaan uuden kinkun ja sinapin yhteensopivuuden.

Ensin oli suunnitelmissa, että esikoinen tulee kasvaneen perheensä kanssa aatonaattona.  Tänään tajusin kuitenkin, etteihän silloin ole viel paljon mitään tarjottavaa.  Kaikki syötävä valmistetaan aatoksi.  Joten he tulevatkin sitten myöhemmin sovittavana päivänä joulun jälkeen.  Saavat he rauhassa asettua jouluun  kolmen rasavillinsä kanssa - tai eihän se kolmas vielä mikään rasavilli, mutta kova juomaan.  Aivan vinksahtanut äidinmaidon makuun, paksuuntunutkin.  Selvästi pappaansa tullut, vaikka olenkin itse korvannut äidinmaidon rasvattomalla lehmänlitkulla jo jonkin aikaa sitten.  Muistelen päässeeni siitä rasvapommista irti joskus 40-luvun alkupuolella.

Nyt pitää ottaa se kinkku lämpimään niin kauan kuin muistan.  Sehän on jo ihan sinisenä vilusta.