No, ei nyt sentään.  Jos ei työksi lasketa kissan ulos päästämistä puoli kuuden aikaan.  Haistoi kai sisällekin, että pakkanen oli ulkona laskenut ja naukui minut hereille.  Siinä sitten hipsin pimeässä ulko-ovelle kissan murahdellessa hieman edellä, ilmoittaen näin suunnan ja oman sijaintinsa.  Samalla vierailin sitten vessassa.  Tosin tuossa ylimääräisessä lenkissä piilee se vaara, että valpastuu liikaa ja vuoteessa sitten iskee akuutti piristyskohtaus.

Nyt onneksi jaksoin pysyä horrostilassa, joten kaadoin itseni takaisin pötkölleni, peittoa niskaan ja kuorsaamaan.  Kahvinkeittoon heräsin vasta vähän yli yhdeksän, vaimo jo aamiaisen laittajaa odottelikin.  Haki sentään lehden siinä tonnikalaa levitellessäni.  Valitti hän kylmää postilaatikolta tultuaan.  Kaippa niin, kun ei kunnolla pue.  Mutta ei viitsi, kun matkaa on vain parikymmentä metriä.

Kun tähän taloon muutimme, oli postilaatikolle matkaa reilut kaksisataa metriä.  Semmoinen matka aamuvarhaisella ja myöhemmin päivällä kirjepostia (=laskuja) katsomaan kävikin jo lenkkeilystä.  Naapurimme, jolla oli vielä pitempi hakumatka, valitti asiasta.  Se tuottikin toivotun  tuloksen.  Sittemmin hän myi talonsa.  Kyllästyi kai omiin naapureihinsa.

Yöllä oli luntakin satanut muutaman sentin, joten piti kokakolata.  Kevyttä höttölunta oli, tuskin edes hengästyin.  Työnjohtokin jäi sisälle makaamaan, kun oli ollut monta tuntia ulkoilemassa.  Sisälle päästyäni nosti kyllä päätään ja kysyi silmillään, että tuliko varmasti hyvät luomistyöt.  Vastasin, samoin silmilläni, että ei se Herrakaan maailmaa kerralla valmiiksi luonut, vaan laittoi erään Darwinin tekemään loput vai miten se meni.

Kissa huokaisi kyllästyneen oloisena jääden kai miettimään hovimestarinsa hömelyyttä, jota itsekin hieman ihmettelen.  Että meneehän tämä perjantai näinkin, turhia touhutessa ja hölmöjä miettiessä.