Minusta tuo laiskiaissunnuntai on mukava juttu.  Ei silti, että olisin muutenkaan ahkeroinut tai pahemmin ponnistellut, mutta kun vasiten yllytetään yleiseen laiskotteluun, niin antaahan se ikään kuin sisäistä voimaa ponnistella yhä hurjempaan lepotilaan.

Monesti sitä luulee olevansa omalla sohvallaan täysin rentoutuneessa tilassa: vain silmät tekevät laiskaa liikettä teeveen ruudulta tulevan kuvan tahtiin. Helppoahan se oli ennen nykyisiä laajakulma-aparaatteja.  Monesti vaimokin tuli varovasti tökkimään, että onko tuo ukkeli edes hengissä, kun silmät seisovat paikallaan.  Mutta nykyisin on pakko heilutella molempia silmämunia laidasta laitaan, jotta näkisi myös ne reunojen tapahtumat.  Alvariinsa pitää myös alalaidan tekstiä vahdata, jotta jotenkin pysyisi juonessa mukana.  Kun ameriikkafilmeissäkin puhuvat sitä afroamerikkaa eikä siitä peräkammarin poikakaan mitään tajua.  Saati sitten klassisen kielikoulutuksen saanut, joka latinaksikin ymmärtää melkein kaikki Asterixin sisäpiirisanonnat.

Mutta se kokonaisvaltainen rentoutus onkin hankala juttu.  Vaikka luulee olevansa täysin rennossa olotilassa, niin kohta kumminkin huomaa jossain jäljellä olevassa lihaksen jäänteessä kummaa kiristystä.  Tai sinänsä merkityksetön vasen nimetön rupeaa värisemään täysin holtittomasti niin, että katse eksyy ruudulta tähän joutavaan sormeen, jossa ei ole edes kultaista sormusta.  Se sormus lojuu kirjahyllyn reunustalla muistutukseksi siitä, että pitäisi se viedä kultasepälle venytettäväksi.  Ei ole sopinut pariinkymmeneen vuoteen kivitöiden paksuuntamaan sormeen (sopii yrittää sormikoukkua!).

Sisäisellä käskytyksellä sormen saa rentoutettua, mutta vanhassakin vartalossa on vielä jäljellä lukuisia jänteitä ja lihaksenpoikasia, jotka pitää saada kokonaisvaltaiseen lepotilaan. Muuten voi seurata monenmoisia psyykkisiä häiriötiloja, puhumattakaan fyysisitä krampeista ja muista urheiluvammoista.

Ennen kuin kaikki elimet on saanut rentoutuskuntoon, niin kesken keskittymisen valtaa suunnaton väsymys ja tapahtuu tajuttomuusreaktio, jota ei kerta kaikkiaan voi hallita.  Ei sitä itse ymmärrä ennen kuin alitajunta nousee takaisin pintaan ja huomaa  kanavan ohjelman päättyneen, uuden alkaneen ja jäsentensä puutuneen niin, ettei niitä enää omikseen tunnista.

Ettei se laiskiaisen viettäminenkään ihan helppoa ole.  On minulla semmoinen jalaskelkka tuolla varastossa.  Ostin takavuosina läheiseltä huoltoasemalta,  kun se oli niin vanhanaikaisen tyylikästä uustuotantoa.  Meinasin sillä pojanpojan kanssa mäkeä laskea. 

Mutta ovat nykyisin turhan hyvin hiekoitettuja nuo lähiseudun alamäet.  Jospa uudet säästötoimet toisivat korjauksen asiaan.  Päästäisiin luikastelemaan oikein isolla joukolla.  Laskiaisena, vai mikä se oli?