On näin maanantaina kauhea hoppu.  Heti herättyä piti taas keittää aamukahvit, vaikka vuorokausi sitten oli edellinen tiputettu.  Leivätkin piti paahtaa, voidella ne ja ripustella tonnikalasäilykettä päälle.  Vaimokin vaatii ne kaksi paahtiksen puolikasta, vaikka on laiha.  Lehti piti hakea ja ilmaa haistella: onneksi maanantain lehti oli ohut ja ilma vähän römpsyisen oloinen.  Tunsin välitöntä sympatiaa säätä kohtaan.  Eikä rapun edustakaan ollut niin liukas kuin edellisaamuna.  Siksi en laittanutkaan vaimoa asialle sen portaan liukkauden takia.  Olisin sen kyllä hiekottanu, mutta hiekka on näin talvisin jäässä lumen alla.  Kissaa piti päästää ulos ja sitten sisään sen aamupalalle ja sitten taas ulos terveyslenkille.

Sitten piti pitää yllä tietouttaan ja katsoa teeveestä eilisillan ajankohtaisohjelmat ja uudet uutiset.  Vahvistui tunne laman syvyydestä, joten hautauduin sohvalle syvästi masentuneena.  Kohta kumminkin piti hakea kirjeposti.  Onneksi tuli vain yksi pieni lasku ja sekin vaimolle.  Se hieman virkisti, joten jaksoin saatella kissan hovimestarin elkein ruokakupilleen, josta se maisteli muodon vuoksi muutaman raksun ja vetäytyi sitten makuuhuoneeseen ansaitulle päivälevolleen.  Vuoteet olivat yhtenä rynttykasana, mutta kissa tykkää sukeltaa nimenomaan täkkien muodostamien harjanteiden väliin.

Kävin koneelta katsomassa uudet jutut ja kommentit ja vetäydyin itsekin sohvan nurkkaan puolimakaavaan asentoon - ja ihan viime hetkellä:  päässä alkoi surista, silmät mennä kieroon, näkökenttä hämärtyä ja tietoisuuden taso katkeilla.  Nyt, makuullaollen se ei haitannut, mutta pystyasennossa olisi voinut ilmetä tasapainohäiriöitä.  Enhän sentään ole mikään koni tai aasi, jolla on tukeva jalka kaikissa neljässä kulmassaan, joten se ei kaadu, vaikka sattuisi nukahtamaan.

Topakkana tyyppinä en sentään saattanut laiskotella kovinkaan paljon yli tuntia.  Tuli nimittäin sen verran nälkä, että piti laittaa jotain pientä ja ravitsevaa murkinaa, jonka jälkeen piti hetki harrastaa aivojumppaa ja yrittää täyttää Suomen Kuvalehden ristikkoa.  Miksi ne yhdelläkin tähdellä varustetut ovat minulle liiaan vaikeita?  En vaan ymmärrä. M.O.T.

Kuten arvoisa lukija jo hengästyksissään tajuaa, päiväni on ollut jo tähän asti äärettömän raskas ja myös henkisesti vaativa.  Mutta tähänastinen oli ollut vasta valmistelua suurta tehtävää varten:  Piti repiä itsensä irti kodin lämmöstä ja heittäytyä kauppareissun riskaabeliin seikkailuun. 

En saata kertoa, mitä kaikkea matkalla tapahtui, mutta ehjin nahoin sentään kotiin palasin, joskin loppuun ajettuna hermorauniona.  Sentään lihakeittoainekset sain ostettua ja ihan käteisellä maksettua.  Huominen on myös päivänä haasteellinen, kun neljä litran kattilan loihdin täyteen höyryävän kuumaa, lihaista ja maukasta soppaa.

Ja kissakin saa muikkuja syödäkseen.