Vuosikymmenten suomalla kokemuksella voin mutista syvällä rintaäänellä, että tämä perjantai on oikeasti vuoden pisin perjantai.  Koskaan ei töissäkään - tai muistini mukaan edes koulussa - perjantai tuntunut niin pitkältä kuin oikea pitkäperjantai.  Tosin ei se kouluaikaan ollut edes verrannollinen, koska silloin myös lauantai oli koulupäivä.  Joten voitte kuvitella aikajanan niihin muisteloihin, kun ei ollut edes Flooraa, vaan jouduttiin syömään joko tappavan rasvaista voita tai tapetuista kissoista tehtyä margariinia, kuten eräs kansakunnan kaapin päällä istunut lehtimies paljasti.  Taisi olla turkulainen tehdas, jossa hän väitti sellaista tapahtuneen.  Ei kylläkään kukaan tekorasvastaan karvoja löytänyt, joten väitteen todistusvoima jäi kai aika heppoiseksi.  Mutta jätti se semmoisen trauman nuoren pojan sieluun, että siirryin kevytrasvoihin jo 90-luvun laman aikoihin.  Samoihin aikoihin siirryin kevytmaidosta rasvattomaan.  Ja paljon myöhemmin savuttomaan elämäntapaan. Taisi olla viivästynyt reaktio, koska kissanrasvaskandaali tapahtui joskus 50 - 60 - luvun vaiheilla.  Meidän Kulkurimme ainakin on niin timmissä kunnossa, ettei siitä edes rasvaa irtoaisi.  Margariinin tekoon pitäisi lainata isännältä.

Eksyn asiasta kolmanteen potenssiin ihan tämän piitkän päivän vuoksi.  Muistan jo nuoruusajoilta, miten turhauttavaa oli heilutella tanssijalkaa, kun ei Jyväskylässä ollut edes piiritanssia missään.  Vaikka mieli teki kauheasti.  Kaiken sen viikon kestäneen kouluraadannan jälkeen teki mieli ihmettelemään niitä hyväntuoksuisia tyttöjä, että heilläkin oli hameensa alla kaksi jalkaa ja siitä eteenpäin ei enempää uskaltanutkaan - ei teoriassa, puhumattakaan käytännön kokeiluista.

Kun tämän p-perjantain lisäksi otetaan mukaan ne vuosittaiset neljä rukouslauantaita, niin ei ihme, että se jätti muutamaan sukupolveen lähtemättömät jäljet.  Ei niistä voi edes terapeuteille kertoa.  Ne kun ovat kaikki tyynni nuorempaa sukupolvea ja kintaalla huitaisevat traumamme historian romukoppaan.  Isämme vammautuivat sodassa, heidän poikansa loukkaantuivat pimeään keskiaikaan verrattavissa oloissa, jollon tv:n ainoalta kanavalta tuli ortodoksinen juhlapalvelustilaisuus, jonka hauskinta antia oli ristisaatto kirkon ympäri.  Kyllä siinä nuori mies hihhuloi ja itsekseen löi vetoa siitä, kuka ensimmäisenä pääsee takaisin lämpimään.  Juuri ennen loppuratkaisua isä löi ruudun pimeäksi ja totesi hauskuuden tältä illalta riittävän.

Siis ei ihme, että Hannu Salama kirjoitti Juhannustanssinsa.  Hänkin haaveili kunnon elämästä siellä vinttikamarissaan, kun kunnon ihmiset olivat heinäpellolla.  Minäkin haaveilin kesän ehtolaiskuulusteluun lukiessani.  Ei saanut edes vapaasti kirjoittaa niitä näitä, vaan ainoastaan vastata tiukkoihin kysymyksiin pölyisessä luokkahuoneessa.

Olisi minulla iloisiakin asioita kerrottavana, mutta sellainen ei oikein sovi pitkänä perjantaina.  Pitää olla synkällä mielellä, vaikka kuinka naurattaisi.

Se nyt vaan ei sovi - pitkäperjantaina! Onneksi on hyvin pitkä päivä kunnon synkistelylle.  Semmoinen piristää kummasti.