Oli pitkän perjantain aamukin yhtä kärsimystä.  Olisin tehnyt siitä näytelmänkin, mutta kesti liian pitkään päästä sängystä ylös, joten kirjoittamatta jäi.

Ensiksi tuntui ihan hyvältä kyljen käännönkin jälkeen.  Mutta heti ylös nousemisen yrityskin palkittiin tulihehkuisella rautatangolla selkärangan paikalla.  Vessaan menokin kesti niin kauan, että oli housuihin tulla.

Puolen tunnin päästä pääsin jo aamiaiselle, ikkunan takana vallitsi täyteläisen masentava talvikeli, Muuramessa oli sattunut paha, kolmen auton kolari ja seisovat autojonot kiemurtelivat kilometrien pituisina kiertotiellä.  Taisi monella olla jo kesäkumit (muka talvirenkaita säästäen).

Olen aina suhtautunut epäluuloisesti, jopa taikauskoisesti pitkäperjantaihin.  Enkä tänäänkään odota päivästä mitään hyvää.  Parasta olisi mennä peiton alle piiloon, mutta sitäkään en uskalla tehdä.  Voisi selkä jumiutua lopullisesti, kun sain sitä sentään liikuteltua vähän  paremmaksi.

Tietysti JYP häviää tänään.  En juurikaan seuraa jääkiekkoa, mutta täytyy kuitenkin suggeroida itsensä jypin kannattajaksi, että on pitkäperjantain elämälle jokin mielekäs(?) tarkoitus.  Vetoa en lyö, sillä suosikkijoukkueeni häviävät aina - ainakin perjantaisin.