Tänäänkin on ulkona puhallellut kovaa ja kalseasti, mutta eilen oli niin kamala huju, että siinä säässä  ei olisi Kekkos-vainaakaan viihtynyt.  Vaikka myrryskelistä sanoikin tykkäävänsä.  Onneksi tukka oli sentään toisesta päästä kiinni, ettei Päijänteen aukeille karannut.  Kekkosen aikaan lienee ollut runsaasti myrskytuulia, kun häneltä alkoi kauniisti lainehtiva, vaalea kuontalo lähteä jo 16-kesäisenä.  Jostain olen tuollaista lukenut. Samoin sen, ettei muka järki ja tukka pysy samassa päässä.  En nyt ihan tuota usko, eikä se, että itselläni on vielä näin vanhanakin tuuhea tukka, mielestäni lisää väitteen todistusvoimaa.

Pojat tulivat käymään päiväkahvin merkeissä.  Halvaksi tuli, kun eivät halunneet mitään herkkupalaa sumpin lisäksi.  Ei sillä, että mitään olisi ollut tarjollakaan.  Ei kumpikaan ole mitään pullukoita olleetkaan (vrt. isäpappa), mutta ne vähätkän liikakilot ovat kummasti karisseet.  Terveellistä se tuommoinen on, vaikka alvariinsa ovat kaiken maailman nuhissa ja flunssissa.  Suurin syy lienee, että ovat työ- ja/tai vapaa-ajan puitteissa paljon sosiaalisissa kontaktipinnoissa - ja basillit ja virukset ja muut ihmeötökät vaihtavat mielellään omaa kosketuspintaansa.  Enkä nyt tarkoita mitään intiimejä suhteita, joita itse harrastaisin mielihyvin pikku flunssan riskilläkin, mutta luontainen erakkoutteni, häveliäisyyteni, aviosuhteeni ja ulkoilmini vuoksi olen moninkertaisesti rokotettu tuommoisesta mahdollisuudesta.  Mikä taas on yleisen rauhan ja omatunnon suhteen hieno asia.

Niin, juotiin päiväkahvit, Kuopus viritti kitarani, kun oma sävelkorvani oli selkäni tavoin tilapäisesti rikki, Ezikoinen sivusi viimeaikaisia blogikirjoituksiaan ja minä nyökyttelin viisaan (?) näköisenä.  Fiksuja ja tasapuolisia juttuja ne olivat, ainakin se kymmenesosa, josta jotain ymmärsin.  Sitten hetki vain hohhailtiin, joka on merkki siitä että voitaisi jo lähteäkin, kun elämää on muuallakin - ja varsinkin muualla.

Käyttivät ne vanhaa ukkoa vielä keskustan kaupassa, kun se keli oli mitä se oli. Kaupan pihassa myrskytuuli tosiaan repi tukkaa joka ilmansuuntaan, pyöritti kuin lukkari Jukolan Jussin haivenia abc-opissa.  Kuopuskin siinä sattui avaamaan suunsa väärässä kohtaa ja pöllyävä hiekanpöly kuivatti hetkessä hänen suunsa limakalvot. Itse olin tuulen suuntaa tiukka mutru huuleen, vai miten se Katri Helena lauloi suu apposenaan.  Ei pahalla millään, Katri on iki-ihana minni, paino sanalla ihana.

Toivat vielä kotiinkin, muuten olisin varmasti matkan varrella langennut, sen verran villillä tuulella olin - ja olen varmaan vieläkin.

Ihan tuulihattuna.  Tulisi joku ja maistaisi edes!