En ole oikeasti koskaan ymmärtänyt vapun oikeaa olemusta.  Joulu, uusivuosi, pääsiäinen, juhannus, talvipäivän seisaus - ne asettuvat kukin kohdilleen, oli sää sitten mikä tahansa.  Jopa sen pääsiaisen kalenterissa vaeltamiseen on tottunut.  Mutta vappu - kesän virallinen alku - jolloin on pukeuduttava kevyesti, iloisesti ja edesvastuuttomasti vilustumiskuolemaa uhmaten - aiheuttaa ilman sikailuakin suuren riskin sairastua pandemian kaltaiseen olotilaan, jolloin tuntuu parhaimmalta aivastella henkensä taivaan tuuliin.

Muistan olleeni jonkin verran yli kymmenvuotias, kun lähdimme koko perhe katsomaan Jyväskylän hauskanpitoa.  Äidin mielestä oli hauskinta parkkeerata isän Renault 4 RCV kirkkopuiston viereen ihan siihen Valion jäätelöbaarin lähelle, sammuttaa moottori ja katsella kaikessa rauhassa jalkakäytävällä kulkevia ihmisiä ja kommentoida heitä.  Tai enhän minä kommentoinut, vaan kuuntelin äidin kriittisiä arviointeja.  Samantapaisia, kun tulimme sukulaisvierailuilta.

Parasta oli kuitenkin se, kun isä haki nakkikioskilta kuumat makkarat, sellaiset keskeltä halkaistut höyryävät halonpuolikkaat. Ja niiden päällä lillusi ärtsyn ärhäkkä sinappi, joka halasi kitalakea tavalla, jota en ole sen jälkeen kokenut.  Vaikka olen monenlaista kotisinappia sekoitellutkin.

Kesällä toki käytiin siinä jäätelöbaarissakin.  Tuntui siellä siltä, että oltiin ihan Pariisissa tai jossain paremmassa maailman paikassa.

Ei vappu ole enää semmoinen.  Kunhan kotona nyhjäillään ja katsotaan että olisiko sinne pakasteeseen jäänyt vähän jätskiä.