paitsi että selkä vinksahti toissa iltana taas kerran.  Se aiheuttaa runsasta älähtelyä ja kirosanojen sarjatulta, paitsi että ne jäävät ensimmäiseen tavuunsa, kun pitää purra jäljelläolevia hampaita.

Kaupassakin kävin; autoon menot ja sieltä nousut olivat kuin hidastetusta filmistä.  Jos poliisit olisivat nähneet, olisivat varmaan puhalluttaneet. 

Eilen oli novellikkokin.  Vielä perjantaina ihmettelin, mista kirjoittaisin.  Ajattelin sitten hieman parannella viimeksi blogiini kirjoittamaani jatkisnovellia.  Yhden liuskan sain tyyliteltyä, pidin sitä ihan hyvänä ja siitä ylpeänä korjasin tuolilla kasaan painunutta ryhtiäni.  Ja silloin ristiselässä vihlaisi.  Kävi ylpeys lankeemuksen edellä!

Laittaiduin silti sunnuntaineljäksi paikan päälle, kun oli savusaunakin luvassa.  Luin vuorollani oman novellin liuskani.  Kukaan ei ymmärtänyt höykäsen pöläystä.  Olin ladannut alkuun liian monta toisistaan riippumatonta jutunpätkää.  Urheilussakin suoritus on pidettävä selväpiirteisenä, eikä kannata ruveta selittelemään eikä tyylittelemään.

Kaiken huippuna en pystynyt sen istunnon jälkeen  saunaan, selkä oli ihan lopussa.  Hädin tuskin pystyin autoon kömpimään.

Että nyt sitä ollaan kuin monet muutkin vapunjälkeisessä tilassa: likaisena ja tyytymättömänä.  Onneksi ei päätä särje, jos jotain positiivista tästä tilanteesta etsii. Seuraavaksi täytyy miettiä, miten tästä tuolista hivuttautuisi seisoville jaloille ja yrittäisikö ottaa askelta vasemmalla vai oikealla jalalla.