Eihän siinä sinänsä mitään, kun on siitä autofirmasta laina-auto käytössä.  Auttoi kummasti, kun selkä oli välillä ihan sökökunnossa.  Ei tarvinnut vasen jalka maata viistäen raahautua kauppahommiin.  Kun toissa lauantaina kysyin automyyjältäni, että milloinkahan se tammikuun viimeisenä päivänä tilaamani Ford Ka lopulta tulee, niin mies sanoi rehellisesti silmiin katsoen, että kahden viikon kuluttua.

Nyt on mennyt kolme päivää senkin rajan yli.  Sanoin, että itse en enää soita.  Ihan mukava on ajella ilmaisella autolla.  Vaikka ei se oikeasti mukavaa olekaan, kun haluan sen oman.

Jos olisin nainut mieleiseni naisen ja se olisi luvattu toimittaa ihan koht´sillään, paitsi että se ei ole vielä ihan valmis, mutta ihan kohta.  Ja kun ei tunnu vain valmista tulevan, niin tarjotaan samaa maata ja sukua oleva korvike, että saa pahimmat kiireet pois mielestä, niin hädissään sitä tietysti suostuu.

Mutta tietysti mielessä on se alkuperäinen mielitietty, vaikka sitä korviketta käyttääkin - jo yhdellä ollutta.  Onhan se tietysti isompi ja kiihtyy nopeasti sataan ja ylikin, mutta silti...  Ei se ole sama, kuin saada se soma oma ja suostutella se yhteiseen kuumaan menoon baanalle, molemmat tyytyväisyyttä kehräten.

Ei sillä, että personoisin jotain kiiltävää peltilootaa, ei tule kuuloonkaan! Kunhan vitsailin. (Sorry, armas Ka, pakko esittää kovista.  Olenhan sentään raisu, bensalta haiseva automies.)