Kyllä ne pelkkiä unelmia tulevat olemaankin.  Etenkin, kun katsoo noita "minun suurenmoinen puutarhani"- ohjelmia. Kun ne kuvat mielessään menee omaan raiskiopuutarhaan, niin ei siinä paljon mieli mettä keitä.

Tänään oli selkä jo niin hyvässä kunnossa, että uskalsin alapihalle könyämään.  Joka puolella oli harmaata heinän jätettä, jalan alla vesi lillui eikä mikään näyttänyt elossa olevalta.  Sentään raparperit olivat nousseet terhakan oloisina ja marjapensaissa olin aistivinani silmun alkuja ja voimistuvaa aromia.  Omppupuupuolelle en tällä kertaa jaksanut hilautua.

Kissa tuli etupihalta innokkaana seuraamaan toimiani.  Mourusi hetken sitä, etten ollut sitä hakenut mukaan, mutta antoi sitten anteeksi paljastaen mahansa rapsuteltavaksi.  Yhdessä kierreltiin paikkoja, katseltiin kivet ja kannot ja tarkistettiin kaivon kannen kunto.  Nostin yhden maahan pudonneen linnunpöntön takaisin oksan haarukkaan.  Tyhjensin vettä täynnä olleen ammeen.  Pohjatulppa oli syksyllä juuttunut kiinni ja tietysti unohdin sen kokonaan. Siinä onkin melkoinen peseminen, ennenkuin siihen voi laskea uuden veden.  Toivottavasti kesästä tulee lämmin, että voi siinä kelluskella. 

Kaiken kaikkiaan näytti aika karulta, mutta ei se kissaa haitannut.  Se oli kovin iloinen, että talven jälkeen pääsi isännän kanssa alapihalle seikkailemaan.  Jossain määrin sen kehräävä tyytyväisyys tarttui minuunkin.

Jospa se tästä, vaikka pelkkä katsastelu kävi äkistään voimille.  Mutta ei siellä vielä voi maatöitä tehdä, kun on vielä niin märkää.

Odotellaan ja katsastellaan.