Aattoiltana entinen työkaveri soitti ja pyysi poikkeamaan, joten ajoin tänään tuonne Jämpsän suuntaan viitisentoista kilometriä.  En ollut ennen käynyt hänen uudessa asuinpaikassaan, mutta hyvin osasin.

Kaveri puhui aina töissä, että hän halusi asua joskus mahdollisimman kaukana ihmisistä, pienessä mökissä vaikka keskellä korpea, ehkä vain kissa seuranaan, väitti olevansa pohjimmiltaan erakko.

Ajaessani kapeaa hiekkatietä vajaan kilometrin päähän ysitiestä arvelin hänen saaneen haluamansa.  Silti hämmästyin ajaessani pihaan: siisti pieni talo, hyvin hoidettu nurmikenttä, pieni joki virtasi tontin reunalla, töyräällä sauna, pari muuta ulkorakennusta, pieni kasvimaa ja tarhassa komea koira.  Sisälle mennessä siro tyttökissa heti tervehtimassa ja rapsutuksia pyytämässä.  Isäntä itse ylpeänä itse kunnostamastaan mökistä, joka oli juuri sopivan kokoinen itselliselle poikamiehelle.

Melkein kävi katteeksi.  Kaveri sai elää haaveensa mukaista elämää, töitä riittää niin paljon kuin kerkiää tekemään.  Ja nuori mieshän jaksaa. 

Hiekkatietä eteenpäin on pari mukavaa naapuria.  Lapset ovat kovasti kiintyneet naapuriin ja ovat olleet jopa yövieraina.  Nytkin hän kyseli, että ostaisiko teltan pihaan, jossa ne naapurin lapset saisivat kauniilla ilmalla leikkiä.

Että erakoksi aika sosiaalinen kaveri.  Jonain iltana menemme sinne makkaran käristykselle.  Otan vaimon ja toisen ent. työkaverin poppooseen. Muistellaan menneitä ja kurkistetaan tulevaan.

Ai, tulevaan - nythän meni synkäksi kuin juhannusyön taivas!