Kävin pihassa katselulla ja kuuntelulla.  On se vielä noin kuuden kilometrin päässä ja hyvässä lykyssä menee ohi.  Usein etelästäkin lähestyvä jakautuu Päijänteen ansiosta niin, että ohittaa paikkamme läntistä ja itäistä reittiä noudattaen. 

Tänään sain korviini toisenkin kuulohavainnon:  ovikello pimputti.  Kuka se nyt siellä?  Nuori naisimmeinen siellä puhui auttavasti suomea selittäen olevansa puolalainen opiskelija. Yleensä osoitan pihassa köllotteleviä omatekemiä ja sanon taiteessa riittävän ihan omasta takaa että kiitosta vaan mutta ei kiitos.

Jostain syystä olen näin tyly pääsääntöisesti miesopiskelijoille, ellen sitten innostu enklantin pika- ja intensiivikurssille, joka ei yleensä tuota kovinkaan tulosta, koska heidän taitonsa ovat sitä välttävää heikompaa tankeroa.

Mutta tämäpä nuori nainen hallitsikin Suomen kielen ihan nätisti.  Sitä kuunteli ihan mielikseen - ja katselikin.  Eikä myytävänä ollut niitä surkeita, rutistuneita painojäljennösten kopioita, vaan ihan aitoja, vanerista leikattuja ja maalilla värjättyjä kissan kuvia.  Nappasin pinosta mustan kissan kuvatuksen kehuen itselläni olevan sen näköinen eläväinen.  Nuori nainen viittasi penkille päin jo nähneensäkin.  Osasi kai sen takia valita laukustaan oikean pinon.

Samalla hän huomasi takanaan puisella puutarhatuolilla istuvan yksi yhteen kokoisen, lasikuituisen patsaan, jonka olin joskus rustannut.  Hän kaivoi kameran laukustaan, kysyi luvan kuvaukseen sanoen haluavansa näyttää kuvaa kaverilleen.

Olin tietysti kovin otettu, enkä voinut olla sen jälkeen ostamatta häneltä 12 euroa maksavaa kissajuttuaan.

Olen olevinani vaikea ylipuhuttava, mutta kattia kanssa!  Kun myyjäksi sattuu viehättävä ja asiansa osaava olento, niin siihen naruun teen itse solmun ja pujotan valmiiksi kaulaani.  Noin kuvaannollisesti sanoen.

Vaimo kyllä tykkäsi kovasti siitä mustasta kissasta. Varsinkin, kun sen molemmille sivuille oli sijoitettu poikaset.

Joten ostin ripaleen onnea kolmelle henkilölle.  Maksoi ainoastaankaksitoista euroa.  Se kannatti!

Kaukainen jyrinä on vaimennut ja yö on rauhaisa.