Illan suussa tajusin, että jos olisin vielä työsä ja toimessa, niin olisin juuri viettänyt ensimmäisen lomapäiväni. Lopun läähätyskiireestä polla puuduksissa oli normaali olotila vielä perjantaina iltapäivällä epätietoisuus siitä, että kerkeääkö vapaalle liukenemaan vai pitääkö tulla viikonvaihteessa rääppimään loppuja hommia. Usein piti, ja sitten se ensimmäinen lomamaanantai meni ihmetellessä. Tälläinen sadepäivä, jonka jälkiripsutukset vieläkin soittavat peltikattoa, oli omiaan sopeuttamaan siihen outoon, ympäröivään hiljaisuuteen.
Kiihkeän rumban rytkeen jälkeen oli vaikea sopeutua hitaan bluesin sydämen sykkeen mukaiseen tahtiin. Yleensä se vei viikon verran. Toisella lomaviikolla tajusi sen, ettei aamulla ole mihinkään kiirettä ja saattoi irrottautua vaikka jollekin pikku retkelle - laivakyytiin Päijänteelle tai kiireettömälle lounaalle parempihintaiseen kaupunkiravintolaan. Oudoksuen samalla, että enkö olekaan työn orja, vaan vapaa kansalainen.
Siihen ihmettelyyn tuli vastaus kahden viikon kuluttua, eikä se vastaus mieltä ylentänyt. Toki se lohdutti, että jo puolilta päivin ei enää muistanut lomalla olleensakaan, vaan painoi hommia jopa hiljaa hyräillen ja sutkauksia ympärilleen heitellen.
Sitä se loma teetti - liian lyhytkin sellainen.
Älkää lomalla olijat piitatko, vaikka sataakin. Silloin on sallittua ihan vaan laiskotella ja heittää lomasuunnitelmat sinne sateeseen likoamaan.
Työssäolijat, töitänne siivittää melkoisesti lomalaisten sadeahdistus, sillä vahingonilo on iloista aidoin.
Eläkeläistä ei haittaa, vaikka sataisikin, sillä huomenna voi aurinko paistaa kuumastikin, jolloin voi väistyä varjoon ja vaikka torkahtaa hetkeksi.
Kommentit