Ensimmäinen kenttäterassi on kolmisen kesää sijainnut talon päädyssä.  Sinne ai aurinko juurikaan kumota eikä pieni sade kastele.  Siellä makaavalla nahkasohvalla on meinio paikka itsekin makoilla.  Tosin alkukesän kylmyyden vuoksi se oli enempi väkisin makaamista ja jäi usein pelkäksi yritykseksi, kun sohvan nahka oli märkä.  Se on ollutkin läöhinnä yhtenä kissan peteistä.

Siellä päädyssä on myös grillin paikka.  Hiiliä on mennyt tänä kesänä vain pieni säkillinen, joten en ole siinäkään touhussa ollut hirveän innokas.  Etenkään näillä viimeisillä helteillä ei rasvainen makkara maistu, eikä ole tarpeellinen ravintolisä muutenkaan (sanoo STT ja jatkaa...).

Siellä päädyssä, puskien takana, on kuin herran kukkarossa eli täysin eristyksissä.  Ainoastaan vaimo sinne osaa pientä, melkein huomaamatonta viidakkopolkua pitkin.  Vaarana tietysti hämähäkinseitit ja moninaiset ryömivät ja lentävät ötökät.  Matelijoita emme ole vielä matkoillamme kohdanneet.

Olen tietysti erakkona tuntenut syvää mielihyvää rikkumattomasta rauhasta, jota vain sirkuttajia äänekkäämmät linnut, kuten harakat, varikset ja naakat ovat päässeet häiritsemään.  Olen herkutellut ajatuksella, että joku ihminen tulee pihaan huhuilemaan isäntää.  Ja minä hihittelen pakahtuakseni puskien takana vain viiden metrin päässä, enkä piruuttinaakaan tule esiin.

No, ei ole kukaan tullut, vaan ne harvat satunnaiset kävijät ovat lompsineet suoraan sisälle vaimoa jututtamaan - ja minä kärppänä perässä.

Niin se vain on, että välillä erakkokin kaipaa sosiaalisia kontakteja eli läpän heittoa jonkun puhetaitoisen kanssa.  Siis vaimon ja kissan lisäksi.  Kun kauppareissut hoituvat poikkeuksetta autolla, niin tienvierusjuttelutkin ovat jääneet.  Vasta perjantaina sain tietää senkin, että eräs naapuri oli saanut sairauskohtauksen, onneksi oli siitä toipunut.  Kohta eriydyn yhteiskunnasta niin täydellisesti, että oman kuolemani saan lukea lehdestä, sieltä ristisivulta. Kun kukaan ei ole juorunnut.

Niinpä aloitin tänään kevyt kenttäterassi II:n rakentamisen ihan tien varteen, ainoastaa orapihlaja-aidan erottaessa vaimon ja minut järjestäyneestä liikenteestä ja yhteiskunnasta.

Tänään jo juttelimme yhden koiramiehen kanssa aidan läpi koekäyttäessämme keskeneräistä terassiamme.  Meni ihan nikottelematta ja minäkin pysyin sosiaalisesti ja moraalisesti hyväksyttävissä puheenaiheissa.  Aluksi se oli vähän vaikeaa. Ihminen metsittyy niin herkästi, etenkin kesäisin, kun on lehti puissa.  Paitsi tietysti havupuissa.

Huomenna kerron projektista lisää.  Voinen luvata, että juttuni sisältää runsaasti älykkäitä pohjaratkaisuja ja nokkelia huomioita, joilla saa budjetin pysymään tiukoissa rajoissaan.

Lisäksi kerron ympäröivän eläinpopulaation suhtautumisesta muuttuvaan ympäristöön sekä myös muutamasta nerokkaasta energiaratkaisusta.