Onneksi lähes kaikki karjalanpiirakat oli jo syöty, kun isäntaväki saapui reissultaan.  Hyvin he silti sopeutuivat tilanteeseen, jo kohta he olivat kuin kotonaan.  Niin kuin tarkemmin ajateltuna tietysti olivatkin.  Keskustelun virrat haarautuivat pikku puroiksi, puheenaiheet syntyivät kuin kuplat pian puhjetakseen, korva kuulosteli jotain väitettä kommenttien hiipuessa  kuulumattomiin.

Nappasin nurkasta kitaran, se oli hieman epävireessä.  Mutta otin silti muutaman soinnun.  Oudolla kitaralla soittaa vielä huonommin kuin omallaan, mutta kahvipöydän naiset tarttuivat melodiaan ja alkoivat laulaa samaa kappaletta, hyvä- ja herkkälauluisia kun ovat.  Säestykseni ei kummoista ollut - vähintäänkin omaperäistä - mutta ei se näitä laululintusia tuntunut haittaavan.

 Joku ehdotti sitten viisaasti, että siirryttäisiin juttujen lukuhommiin ennen yön tuloa.  Amerikantyttö ujosteli sen verran, että minun piti aloittaa.  Olikin sitten syksyn alkajaisiksi aika surkea, se oma sepustus.  Sen tunnustan ilman kidutustakin.  Mutta nuoren naisen pakina oli suomeksi kirjoitettuna hämmästyttävän virheetön.  Lisäksi se oli  esitetty hauskasti ja elävästi (suomalaisen ja amerikkalaisen huvipuiston vertailu). Hyvin on äidinkieltä varjeltu siinä perheessä.

Menevä isäntä (siis Nörtti) ei ollut taaskaan kerennyt kirjoittaa mitään ylös, mutta hänellä oli sanallisen perinteen mukainen tositarina.  Se kertoi suvun ikivanhasta, keltaisesta sohvasta, jolla oli jo niin paljon tunnearvoa, että se oli pakko säilyttää vaikka kukaan ei sitä oikeastaan enää halunnut eikä se minnekään olisi sopinutkaan.  Se oli seilannut pitkin Suomea ja sijaitsi nyt Nörtin vaimolleen ateljeeksi rakentamassa rakennuksessa.  Joka taas aiheutti perheen sisäistä ristivetoa, koska Nörtti oli tapansa mukaan unohtanut pikku seikan: luvan pyytämisen sen sijoittamiseen ateljeehen.  Siellä se nyt kumminkin lojui.  Ilmeisesti sohvan seuraava paikka tulee olemaan heidän poikansa ja tämän vaimonsa edellisenä päivänä ostamansa rivitalonsa kuistilla.  Tosin nuoripari ei vielä tiennyt asiasta.  M.O.T. (että Nörtti vain ilmestyy peräkärryn ja keltaisen sohvan kanssa poikansa luo sanoen vain, että toin tuon pernitösohvan, kai siitä puhetta oli?)

Asiahan ei tietenkään minulle kuulu ja toistan vain kuulemaani.  Tuli vain mieleen, että sellaiset tukevat, vanhat ja isot puiset sohvat ovat erinomainen runko komealle juhannuskokolle.  Se olisi varmaan suvullekin iso helpotus, jutun voisi liittää ikäänkuin aineettomana sukutarinoiden kirjoon. Voisi saada kalevalaiset mittasuhteet aikaa myöten.

Mystikon jatkokertomukseen saimme yleisön pyynnöstä vielä yhden kohtalokkaasti päättyvän osan.  Jäi taas jotenkin koukuttavasti avoimeksi, kuten parhaissa viihdesarjoissa.  Käsikirjoitus vain oli huomattavasti ammattimaisempi kuin joku salatut elämät.  Kuiskimme Mystikkoa kirjoittamaan itseltään salaa pari jatkoa.  Kiinnostaisi tietää, kuka on jatkokertomuksen ketku.  Vai onko sellaista?  Haluaako nainen soman talon Saakosken rannalta ilmaiseksi, vai onko miehellä aikomus vongata naiselta jotain vastikkeetta?  Me kaikki haluaisimme tietää.

Valitettavasti Mystikko on tiekkari- ja nettivastainen, joten pysynee pienen piirin viihteenä. Se kun kirjoittaa kaikki upeat tarinansa siniseen, ilmeisesti vintiltä kaivamaansa ruutupaperivihkoon kaksi senttiä pitkällä, kirveellä teroitetulla lyijykynällä.   Me novellikot olemme siinä suhteessa etuoikeutettuja, että saamme kuulla ne tuoreeltaan.  Tosin epäilen, että jotkut niistä on kirjoitettu neljä vuosikymmentä sitten.  Niistä kun huokuu ikiaikainen pöly ja ratkeamaton arvoitus.

Illan siinä vaiheessa oli jo aika pimeää ja kohta väsynyt isäntäväki alkaisi sammutella sisävaloja.  Ja kun kahvipöytäkin huusi tyhjyyttään - mitä nyt muutama murunen vikisi - niin pakenimme omiin koteihimme suunnittelemaan uusia kolttosia.

Putkimies ja Ruustinna livahtivat pimeyteen kuin koirat veräjästä riviäkään lukematta, samoin talon emäntä. Herkulliset piirakat eivät enää edellyttäneetkään lisäpanostusta.  Mutta kuukauden päästä me muut vaadimme heiltä mustaa valkoisella, kun kokoonnumme saunomaan perinteiseen kesäkauden päättäjäiseen Päijänteen rannalle.  Tämä PM:lle tiedoksi, koska tiedän hänen vilkuilevan blogiani aina, kun silmäni ei valvo.  Siis aamupäivällä.