Viikonvaihden meneekin sitten ankarassa juhlinnassa.  Huomenna tulee Esikoisen porukka, kahvia kipataan ja jäätelökakkua syödään, nuoriso on vilkkaasti mukana mehun, jäätelön, perinteisen karkkilasipurkin antimien ja keksin voimin niin, että varmasti ovat vatsat kipeinä kotimatkalla.  Mutta sehän on oikean juhlan tarkoituskin.  Tosin villikoiden vanhemmat ovat viime aikoina pitäneet huolestuttavan hyvin huolen linjoistaan, joten voi olla heidän suhteen vaisut bakkanaalit.  Ja minä kun en kevytjuomia rupea tarjoilemaan, eivätkä prosenttijuomat kelpaa (tosin en ole varannutkaan), niin tyytyköön kahviin hylamaidolla.

Kuopus tulee vuorostaan sunnuntaina.  Hän on jäätelösyöppö: saattaa yhden illan aikana vetäistä puolen litran pakkauksen.  Mutta jos on äskettäin sortunut moiseen, niin sitten täällä ei kelpaa muu, kuin kahvi, vaalea leipä tonnikalalla ja muutama ahmittu suklaapala karkkilasipurkista - jos esikoisen hurjan lauman jäljiltä on mitään jäänyt.

Hurja lauma on hieman liioiteltu termi, sillä he kaikki kolme ovat paremmin koulutettuja kuin useimmat muut lemmikit, vaikka ovat koirakouluja käymättömiä.  Isällänsä kun on tapana asettaa heille (no sitä yksivuotista koulitaan hyvin pehmeästi) suht. tiukat rajat ja asetukset.  Kun se on perinne, ettei nuori väki hypi omille eikä vieraille silmille. 

Tosin varsinkin Esikoinen potki aikoinaan melko rajustikin aisan yli niin, että oli siinä välillä tekemistä.  Mutta nyt on niin konservatiivi, ettei isi milloinkaan.  Paitsi minulle ei ole yhtään tatskaa. Niitä nykyajan keski-ikäisten hömpötyksiä.  Entäpä sitten, kun nahka rypistyy?

Niin, kuopuksen kanssa vaihdetaan Kahan talvirenkaat, niin sujuu kahdestaan sutjakammin.  Kuten taannoinen orapihlajasouvi osoitti.  Jos emme olisi niin hyvä työpari, niin kesken olisi jäänyt.

Tuli tuosta poikien viime joulun lahjasta mieleen, että sitä ruskeaa ainetta on vielä pari senttiä.  Että jos en uutta saa, niin kippaan sen lohdutukseksi.  Vaimolle voisin ensi viikolla hakea jotain mietoa ja makeaa.

Kyllä tavalliset syntymäpäivät hauskatkin hautajaiset voittavat, ainakin vaimon ja minun mielestä.  Vierailta en viitsi kysyä.  Sen ilmoitan jo etukäteen, että suuria perintöjä ei ole tulossa.  Jonka he kyllä tietävätkin, mutta tuhlaamme ne vähätkin varat, ettei tule houkutuksia sekoittaa juomaan jotain konjakkia vahvempaa.

Eikä meille sitten tosi vieraita tulekaan, kun ei kuuluta mihinkään perinneseuraan tai yhdistykseen eli ompeluseuraan.  Seurustelemme vai ystävien kanssa, jotka antavat meidän olla rauhassa nimenomaan merkkipäivinä.  Siinä auttaa merkittävästi se, ettemme ole tunnustaneet edes syntyneemme.  Eikä sitten lehdissä hehkuteta siitä lopputulemastakaan.

Mukavia syntymäpäiviä kaikille, sillä siinä suhteessa olemme kaikki tasavertoisia.  Toiset vain pitävät siitä ihmeestä suurempaa meteliä kuin me maan matoset.