Kulkuri lähti ketunturkin kainalosta levänneenä ja hyväntuulisena samalla ulko-oven avauksella kuin isäntänsäkin, joka tepasteli postilaatikolle aamun postillaa hakemaan.  Yöllä oli satanut lunta ja juuri ajoissa oli eilen vaihdettu talvirenkaat auton kulmiin - tai Kuopus oli vaihtanut ja hän lähinnä istuskellut ja nauttinut pyhäpäivän auringossa.  On niin mukava seurata toisen työntekoa, kunhan ei puutu tekijän työtapoihin. 

Eikä siinä mitään puuttumista ollutkaan.  Kaikki tapahtui rauhallisen reippaasti - siis Kuopus tiesi, mitä tekee.  Ja vanhan työnjohtajan silmä on vuosikymmenten mittaan harjaantunut näkemään työn ja lumetyön eron.  Sitäpaitsi nyt oli kysymyksessä talkootyö, tosin sekin pitää tietenkin tehdä kunnolla, etteivät mutterit ajaessa irtoile kierteistään.

Lehti lojui laatikossaan orvon näköisenä, ei edes yhtään laskua seuranaan.  Tosin lunta oli sen verran hintsusti, ettei Himoksessa ollut alkanut vielä talvinen alamäkilasku, vaikka taloussektorilla vahvaa laskukautta elettiinkin.  No, kyllä niitä itselle osoitettuja laskujakin tulisi iltapäivän kirjekannossa.  (Eikä sitten kannosta mitään tyhmiä sanaleikkejä, lat. huom.)

Hiekkatie oli osin sulavan lumen peitossa.  Täältä Päijänteen vierestä kauemmaksi sisämaahan, Moksissa ja siellä päin, saattoi olla enemmän lunta ja liukastakin.  Hän oli hankkinut autoonsa semmoiset nastattomat talvirenkaat, ekologisuuden puuskassa.  Saas sitten talviliukkailla nähdä, miten looginen valinta se oli.  Monenlaista mielipidettä niistäkin oli - niin kuin kaikista autoiluun liittyvistä asioista.  Joskus tuntui siltä, että jokaisella autoilijalla oli oma yksityinen ja vahvasti perusteltu mielipiteensä vaikkappa neljänkympin rajoituksesta taajama-alueella. 

Ainakin hän kerkesi hyvin ajamaan kauppaan sen kilometrin matkan silläkin nopeudella, olivathan ne auki iltayhdeksään - ja takaisinkin ehti vielä ennen nukahtamista.

Mies palasi takaisin pihaan.  Kissa kyhjötti surkean näköisenä puolilahon puutuolin kallistetun selkänojan suojassa.  Mies huomasi vasta nyt, että sateli hiljakseen sulaa vettä.  Mutta kesäisiin vesisateisiin Kulkuri oli toki tottunut.  Masentuneen ilmeen aiheutti kissan ympärillä hohtavat valkoiset lumilämpäreet.  Niitä se katseli siihen malliin, että tuota kurjuutta on nähty ennenkin.  Pää roikkuen kissanhartioiden välissä se näytti pilalle menneeltä tiskirätiltä.

Mies avasi ulko-oven ja kutsui kissaa, joka ei tuntunut edes kuulevan mitään.  Hän jätti silti oven avoimeksi sen tulla sisälle.  Vain välioven hän sulki, ettei raaka ulkoilma henkäisisi yön jäljiltä muutenkin viileään taloon.  Pitääkin laittaa ilmalämpöpumppu puhaltamaan nopeaa lämpöä.  Kuuma kahvi lämmittäisi sisuskalut.  Keitin pitikin jo kummaa korinaansa keittiössä, vai oliko se...  No, ennen vanhaan piti kahvi kiehauttaa kuumalle hellan levylle, nyt pitää kuunnella keittimen epämusikaalista ääntelyä.

Ai niin , se kissa.  Mies avasi välioven ja samassa sieltä ravasi Kulkuri sisään kilpahevosen lailla.  Miten voikin kissan käpälistä kaikua eteisen lattiasta katon kautta korviin kuin hevosen kavioiden kalina.

Ja siellä se kissa on!  Kun mies meni katsomaan, niin kissa oli jo työhuoneen ison nahkatuolin uumenissa, ketunnahan keskustassa kerälle kiertyneenä, mustana myttynä.

Klo 19,37:

Kerran kulkuri on käväissyt ulkona, muuten se on kuin musta sipuli, itsensä kerälle kiertäneenä.  Ei ole syönytkään mitään, ettei tarvitsisi mennä ulos.

Se tajusi lumen, joka on sille joka syksyinen yllätys.

Niin, etteivät autoilijat ole ainoita, jotka talven tuo yllättää.