Taitaa olla jonkinmoinen pyhä päivä lauantaina.

Vihaan noita mitään tekemättömiä  lauantaiturhakkeita vieläkin.  Joutaisi mokoma pyhäinjäänne  jo viimeinkiin unholaan noitavainojen ohella.

Ennen vanhaan, silloin malttamattomassa nuoruudessa, niitä oli ainakin neljä kertaa vuodessa.  Ja jokainen kerta oli liikaa:  nuoren ihmisen elämä oli kerta kaikkiaan pilattu, ei tanssia, ei elokuvia, ei mitään.

Saatoin kyllä viihtyä lauantai-illan kotona vanhempien seurassa tai kesäillan mökillä tai kavereiden kanssa vain korttelia kiertäen - jos sen sai itse päättää.  Mutta se, että valtiovalta kielsi kaiken mahdollisuudenkin vapaaseen hauskanpitoon, oli liikaa.  Se oli melkein pahempaa kuin poliitikkojen mielistely itään.  Jollain tavalla ymmärsin senkin reaalipolitiikan osaksi, mutta ne pyhäinpäivät.  Ne olivat pelkkää kiusantekoa meitä nuoria kohtaan.  Vanhat pierut kaivoivat selvästi verta omasta nenästään.

Ehkäpä Vanhan valtauskin oli seurausta nuorien vapautta rajoittavista typeristä laeista ja asetuksista.  Muistan senkin, kun kävelin armaan Sinikkani kanssa loppukesän iltayönä pitkin Vapaudenkatua <(sic), jolloin passipoliisi tuli huomauttamaan liian läheisestä kontaktista.  Me siis vain kävelimme pitkin, emmekä maanneet sillä!!  Ja se katu oli siihen aikaan hiljainen ja hämärä ja tunnelma herkkä.

Mutta mehän olimme kilttejä ja lainkuuliaisia, me suomalaiset.  Enkä ainakaan minä iljennyt lähteä millekään mellakkalinjalle neljän, nuorten perusoikeuksia rajoittavan lauantain takia.  Muutamat isämme ja äitimme olivat olleet monta vuotta tanssikiellossa yhden sodan vuoksi, joten emme nousseet barrikaadeille, vaikka Kekkoslandiassa asuminen välillä harmittikin. 

Pahinta oli se, että useimmat - fiksutkin kaverit - hurahtivat itänaapurin järjestelmän sokeaan ihannointiin - useimmat ihan vain isäkompleksiaan peitellääkseen ja ajatellakseen muka omilla aivoillaan. 

Jossain Pariisissa moisista pyhistä yksinomaan olisi syntynyt opiskelijoiden vastarinta, jossa polttopullot olisivat lennelleet, katuvierustojen autot palaneet ilmiliekeissä ja mellakkapoliisien schäferit olisivat saaneet sen iltaiset sääriluunsa järsittäväkseen. Mutta siellä onkin osattu aina organisoida hauskoja iltapuhteita opiskelun lomaan.

Paitsi, etten olisi itse uskaltanut.  Pelotti jo sen poliisin komento Vapaudenkadulla, että eipäs nyt kuljeta siinä liian lähellä!  Hädin tuskin uskalsin tytön ulko-ovella suukkoa antaa.  Varmaan livahdimme pimeään rappukäytävään, sillä saattoihan se poliisi hälyttää apuvoimia.  Hän sentään oli ihan yksin ja meitä oli kaksi.

Olihan se helkkarin hauskaa aikaa - silloin nuorena.