ja sen vuoksi on häiriöitä kansainvälisissä yhteyksissä.  Meteorologini osaisi kertoa tarkemmin transatlantisista matalapaineista, paukahtaneista sääilmapalloista sekä ilmakehään eksyneistä sateliiteista, mutta valitettavasti hän on juuri nyt pahassa maistissa osallistuttuaan viisiin peräkkäisiin puurojuhliin, joten emme saa tähän hätään mitään kunnon selityksiä sille, ettei kirjoittajan aivot tänään toimi, vaan ovat lepotilassa.  Säätä on silti hyvä syyttää.

Mutta korvien väli  on  onneksi sentään latauksessa, joten huomenna ovat aivopikselit oikeassa järjestyksessä.

Luultavasti.