Kaksi päivää haaveilin Borsin opettajasta samalla hytisten kuumeessa pyöreän peiton sisällä.  Näin jäätäviä unia Suomen talvisodasta heräten läpihikisenä luullen hetken sen olevan verta, jonka sain vihollisen tarkk`ampujan luodista.  Mutta siinä olikin Borsi koputtelemassa otsaani.

Hän ilmoitti lähtevänsä kouluun ja sanoi kuin ohimennen, että tänään oli se kokous hänen opettajansa kanssa. 

-  Vai kerronko, että olet kuumeessa ja kuoleman kielissä?

Hetken herkuttelin ajatuksella, että Helen tulisi vuoteeni vierellä pyyhkimään viileällä säämiskällä otsaani.  Vilahti siinä pikaisesti muutama muukin ajatus, mutta kielsin melkein heti mahdottomat ajatukseni.  Sanoin Borsille, että olen jo ihan kunnossa, eikä hänen tarvitse sotkeutua aikuisten neuvotteluihin, sillä neuvottelu koski Borsin tulevaisuutta, johon tuollaisella ipanalla ei ollut mitään sanomista.  Kunhan oli kuuliainen ja luki läksynsä.

Borsi näytti kieltään ja häipyi.  Pelotti vähän, sekä iltapäivän tapaaminen että pojan mahdollinen sotkeutuminen aikuisten asioihin.  Hänellä kun oli siihen kyky ja taito.

Loppupäivä menikin sitten itseni siistimiseen.  Kuume oli onneksi laskenut hikoilemisen myötä, mutta muuten olin aika remppaantuneen näköinen.  Kylvyn jälkeen sain ajetuksi itseni parturiinkin, jossa otin myös virkistävän kasvohoidon. 

Yleensä laitoin ylleni sään mukaan, mutta tällä kertaa meni ainakin tunti asukokonaisuuden miettimiseen.  Piti olla siistiä, mutta ei huomiota herättävää, piti olla jotain huoletonta, mutta ei huolimatonta.  Lopulta valitsin yksinkertaisen siniset, suorat housut, ohutpohjaiset,äskettäin ostetut vaaleat nahkalipokkaat sekä välimeren sinisen kauluspaidan ilman solmiota.  Olinkohan edes ihmisen näköinen - vai se itseään rapsutteleva apina.

Sovittuna aikana - tai oikeastaan varttituntia ennen - varustauduin ostoskeskuksen liepeille.  Kuikin ja katselin parkkipaikkaa, ei näkynyt hänen autoaan, vilkuilin kaiken varalta baariinkin.  Olin muutenkin sen verran epäilyttävän näköinen ainakin omasta mielestäni, että odotin koko ajan poliisiauton kaartavan paikalle sireeni räikkyen, kuten poliisisarjoissa oli tapana.  Vaihtoehtoisesti myymäläetsivä saattoi pamputtaa tai ryöstäjä iskeä.

Parempi oli, että menin sisälle ja asetuin niin, että näkisin heti kauniin Helenan.

En vain yhtään tiennyt, mistä aloittaisin.  Vai antaisinko hänen aloittaa.  Miksi yleensäkin... ai niin,  Borsihan se oli neuvonpidon aiheena.

Ja äkkiä, siinä hän seisoi, aivan edessäni, hymyilevä Helen!  Taisi mennä hetkeksi taju, tai ainakin puhekyky.