Yritin ajaa normaalin oloisesti kotiin vilkuillen samalla Borsin näköistä hemmoa.  Yksi poliisiauto ilmaantui taustapeiliin ja otteeni ratista oli kuin jäykkäkouristuksen saaneella.  Onneksi olimme esikaupunkialueella jossa piti muutenkin ajaa hiljaa.  Hetken seurattuaan poliisiauto hurautti ohi, löi sireenin päälle, teki seuraavassa risteyksessä U-käännoksen lähtien paluusuuntaan.  Ilmeisesti tuli hälytys äskeisestä ostoskeskuksesta, jonka ansiosta taisin pelastua pysäyttämiseltä.

Peruutin pihaan niin, että pystyisin lähtemään nopeasti, jos taloa tarkkailtiin.  Ainakin näytti rauhalliselta, naapuri ajeli leikkurillaan kulottunutta, aarin kokoista ruohon plänttiään.  Varmaan sillä huolenpidolla jokainen vähänkin vihreä heinä oli kymmenen dollarin arvoinen.

Säikähdin rajusti, kun auton takaluukku kolahti.  Onneksi kolauttaja oli Borsi elehtimässä luukun aukaisua.  Hetkeen ei poikaa näkynytkään, kunnes hän lujahti avaamastani etuovesta vierelleni.

Mennään, hän komensi.

Mehän menimme.  Pois kaupungista, ei muuta väliä, kunhan pois, ja äkkiä.

Hiljempää, hän jälleen käski.

Alkoi hieman harmittaa, kakara käskee kuin joku sotaherra!

-  Hei, suuta soukemmalle, pentu.  Minä tässä autossa ratin takana istun.  Ja mistä tuo piiloilu?

-  Teinpä tuossa vähän aikaisemmin parit johtopäätökset.  Tapaamisesi sen "ihanan" opettajani kanssa ja samaan aikaan kouluun tulee pari sosiaalisedän hajuista gorillaa kyselemään, että mistähän loukosta löytyisi sellainen Borsi-niminen poika.  Juoksin koko matkan kotiin ja keräsin tärkeimmät vermeet säkkiin, joka on nyt takakontissa.  Ei tainnut sinullakaan mennä järin hyvin open kanssa?

-  Eipä tainnut, ei.  Tulipa minullekin äkkilähtö, mutta oli sillä silti nätit ri... rätit yllä.  Niin, että sikäli sääli.  Nyt kumminkin sulaudutaan muuhun liikenteeseen, vaikka meidän takiamme tuskin tiesulkuja rakennetaan, yövytään jossain siistissä paikassa ja mietitään sitten tulevaisuuttamme.

-  Ei kai me siihen tuppukylään palata?

-  Se oli kylläkin Jyväskylä, mutta ei, ei ainakaan vielä.  Itselläni oli mielessä lähinnä joku Alaskan perimmäinen nurkka.

-  Aivan väärin ajateltu.  Jos haluat tosiaan piiloutua, niin New York on paras paikka.  Minä ainakin haluan ihmisiä ympärilleni, mieluummin sellaiset viisitoista miljoonaa.

Ajoimme neljä-viisi tuntia, enimmäkseen radiota kuunnellen.  Lopulta löysimme keskeltä ei-mitään motellin, josta otimme huoneen.  Jotenkin se muistutti erään Norman Batesin pitämää majapaikkaa.  Tosin tiskin takana oli keski-ikäinen, tukeva nainen, joka ei juuri vilkaissutkaan meihin, laittoi vain ilmottautumislomakkeen ja huoneen avaimen tiskille viitaten epämääräisesti johonkin suuntaan.  Laahusti sitten ruohoa röyhytellen lipposissaan takahuoneeseen  jatkamaan viskin naukkailuaan.

Ei pyytänyt seuraksi, joten menimme ajomatkasta uupuneina nukkumaan.  Tulevaisuus ei vaikuttanut sillä hetkellä kovin ruusukkeiselta.