Ilta meni, yö meni, aamu tuli tuulisena ja tihkuisena. Päänikin tuntui olevan tihkua täynnä. Mitä ihmettä oli tapahtunut? Uimaranta, oranssi peitto, myrsky - ja poika, joka nukkui olohuoneen sohvalla tyynenä ja rauhallisena. Senhän pitäisi kurkku suorana kiljua äitiä ja isää tai sitä kadonnutta punakeltaista muovilaivaa...
Taisin olla aikalailla sekaisin, kun vielä kadonneet lelutkin huolestuttivat. Olinhan käytännöllisesti katsoen kidnapannut pikkupojan, tosin suojaan myrskyn alta, kun ei ketään ollut poikaa hakemassa. Varmaan naapurien ikkunapaikat olivat täynnä myrskyn bongaajia nähden samalla minut kantamassa pikkuista sylissäni vetäen perässäni jotain ihmeriepua.
Se huopa! Ryntäsin rappukäytävään. Siellä se rojotti edelleen yhtä vettyneenä ja epämääräisen näköisenä kuin eilenkin. Sitä tarkkaili parhaillaan myös talonmies. Päätään kallistellen koski kääröä saappaansa kärjellä, potkaisikin varovasti, kuin yrittäen herätellä sitä henkiin.
- Mikä lie alkujaan, mutta ei taija olla ihan sopiva käytäväkoristeeksi.
- Niin no, ei varmaan ihan koriste...
- Jälistä päättelin tuossa äskön, että tuon tänne tuoja on jatkanut matkaa sisälle huoneistoon no 32, josta herra juuri niin sopivasti tuli.
- En tosiaankaan viitsinyt jättää sitä sinne rannalle, kun se myrä tuli. Eikä oikein sisällekään...
- Olissen voinu jättää ulos, sinne roskiksen viereen, olissitten roskakuski sen nostanut kyytiinsä. Mutta onhan niitä monen tapasia mielitekoja, varsinkin hm... vapaapäivän jälkeen.
Talonmies vilkaisi syrjäkarein varsin räytyneen näköistä olemustani.
- Kuulkaas, talonmies Huurinainen, itse asiassa tuo villamatto on aika arvokas ja lisäksi siinä piilee melkoinen... tunnearvo, jos saa sanoa...
- Kyllähän sanoo saa, ohan tää vapaa maa, jonka herran isäkin on varmaan kalliisti lunastanu. Siitä en kyllä tiijä, ei sen puoleen. Eri asia sitten, uskotaanko kaikkee mitä sanotaan.
- Sovittaisiinko niin, talonmies Huurinainen, että jos rouva talonmies Huurinainen selvittäisi tämän sotkun tunnetulla tehokkuudellaan ja ammattitaidollaan. Pesisi paikat ja maton ja silleen. Minä kyllä maksaisin kunnolla... hei odottakaas ihan pikku hetki...
Kipaisin sisälle, otin eteisen puhelinpöydän laatikosta luettelon alta viisikymppisen, jolla tapanani oli hoitaa kriittiset tilanteet. Talkkarikin oli juuri tällä ovella ennenkin ollut keskustelemassa parista tiukasta tilanteesta. Joten homma kävi sujuvasti, kun sujautin setelin talonmiehen kokeneiden sormien lomaan.
- Tietysti rouva talonmies saa sitten korvauksensa erikseen, ihan vaan, mitä hän vaivanpalkakseen katsoo sopivaksi ja kohtuulliseksi.
Sopivaksi niin, mutisi talkkari napatessaan maton kylkeään vasten lähtien viemään sitä pesutupaa kohti. Kohtuus se pitää kaikessa, mutta mikä on kohtuus tässä kylmässä maalimassa. Ja mikä oikeus, se se kanssa on...
Talonmiehen filosofointi jatkui vielä kerrosta alempana, mutta kaiku pomppoili seinissä eestaas niin, ettei sanoista saanut selvää. Muutenkin ääni alkoi muistuttaa enempi susikoiran ulinaa. Mies olikin kotoisin jostain Etelä-Pohjanmaan laulavan murteen alueelta. Ahkera mies, ei edes ryypännyt, kun hänellä oli siunauksena se rouva talonmies. Tosin pannuhuoneessa roikkui yksi valmiiksi solmittu kravatti ja käytävää pitki talon sivuovesta oli vain alle sata metriä matkaa pienille pikaisille huurteisille. Sillä nokipannun puhdistus kävi kovasti hengen päälle. Tosin siellä huurrepaikassa se sanoi olevansa iisalamelaisia.
Onneksi pojasta ei talkkari tuntunut tietävän mitään. Ei ollut lehdessäkään mitään, eikä missään radiossakaan. Jos olisi ollut, niin johan olisi rappukäytävä jo ollut täynnä päivittelijöitä. Mutta korvani olivat silti kuumina kuunnellessani sireenin ääniä ulkoa, ulko-ovan paukahdusta tai kiivasta ovikellonsoittoa. Ikkunastakin kurkin salaa, että ei kai seutukunta ole konepistoolipoliisien piirittämä.
Paniikki pyöritti mieltä, kuin tivolimies karusellia, mutta silti oli laitettava pojalle ja itselle aamutee, siihen lusikallinen juoksevaa hunajaa sekä muutama ranskanleipäsiivu juusto- ja gotlersiivulla. Katoin keittiön pöydälle ja jäin tuijottamaan ulos vastapäistä hautausmaata. Vanha honka oli myrskyssä kaatunut vasten tukevaa kiviaitaa. Moottorisahan ääni kuului vaimeana sisälle jonkun katkoessa puuta pienempiin osiin.
- Isi.
Poika oli tullut keittiön ovelle puristaen peitteen reunaa kainalossaan.
- Laiva?
J A T K U U . . .
Kommentit