Ei minun tarvinnut kysyä, poika alkoi meren ylityksen jälkeen puhua melkein kuin papupata - sujuvalla suomen kielellä.  Häntä ei ollut kukaan nimennyt - sitä en kyllä ihmetellyt - vaan hän oli ottanut nimekseen Borsi.  Minä olin hänen mukaansa ensimmäinen ulkopuolinen, joka sai kuulla sen salaisuuden.  Ikäkysymys oli hänen mielestään epäolennainen, mutta ilmeisesti jonkinlainen koulunkäynti olisi paikallaan.  Ja mieluusti pituuttakin lisää reilu metri.

Pyysin kauniisti häntä kertomaan pari muutakin salaisuutta, kun kerran oli päässy hyvään alkuun.  Sanoin hänen alkuperänsä jossain määrin kiinnostavan.  Poika - eli Borsi - rypisti siinä vaiheessa otsaansa ja mietti tovin aikaa.  Sanoi sitten, etteivät hänenkään sanansa oikein riitä mihinkään kovin johdonmukaiseen syntyteoriaan, olihan hän pelkkä oppimaton poikanen, mutta että kehitysopiin ja darwinismiin se liittyi sekä samalla joidenkin lajien hyppäykselliseen kehitykseen siten, että muutama hassu miljoona tai kaksi miljoonaa vuotta jonkun lajin kehityksessä tapahtuukin hyvin nopealla aikajanalla, ikään kuin pienoisalkuräjähdyksenä.  Niin hän sitten ilmestyi juuri samalla hetkellä, poks vain, kun olin matonkin huomannut.

Sanoin Borsille, että asiahan on sitten aivan selvä, enkä olisi mitään avaruusolentoa adoptoinutkaan, mutta tuollainen pieni alkuräjähdys on ihan toinen juttu.  Borsi ei tainnut tajuta tavallista ironiaa.  Tai en oikeasti ironisoinut, kun aivot heittivät jo muutenkin hurlumheitä.

Borsi nauroi kuitenkin ensimmäisen kerran sitten rantatapaamisen.  Itsellänikin taisi olla pitkästä aikaa rento olo, vaikka en Borsin selityksistä mitään ymmärtänytkään, Darwinin oppikin sai taatusti uuden tulkinnan.  Mutta annoin asian toistaiseksi jäädä siihen, sillä elämän järjestykseen saaminen oli uudessa kotimaassamme ykkösasia, eikä teoreettinen filosofia.

Borsi tähdensi vielä sitä, että oranssilla huovalla oli vielä tärkeä sija elämässämme, joten siitä piti pitää hyvä huoli.  Muoviveneen hän oli sitä vastoin heittänyt Atlantiin jatkamaan omia seilailujaan, sillä se oli jo täysin palvellut ja minullekin tulevaisuuteni selventänyt eli näyttänyt suunnan yli meren.

Minusta alkoi tuntua, että tässä dilemmassa kun yksi asia puolittain selviää, niin kaksi arvoitusta tulee tilalle.  Mutta olin kuitenkin se aikuinen, jonka piti järjestää itselleni työpaikka, meille koti, peitolle kassakaappi ja Borsille tarhapaikka ja tulevaisuus.

Teki mieli hankkia paluulippu - yhdelle aikuiselle.  Ehkä olisin halunnut nähdä vielä kerran sen hemmetin leikkilaivan puskemassa urhoollisesti eteenpäin Atlantin kymmenmetrisissä aalloissa.  Suuntaamassa kokkansa vaikka Timbuktun suuntaan, jossa elämä olisi paljon yksinkertaisempaa.

JATKUU...