Kakkosen lauantaiviihdettä on ihan katsottavaa vailla myötähäpeää.   Aloitin illan ensin kolmosen Putouksella, kun joku oli siitä tykännyt, mutta siinä vaiheessa, kun joukko hassusti pukeutuneita esiintyjiä ryntäsi lavalle ja katsojan odotettiin riemastuvan, niin sormeni kävi salamana kanavan vaihtajalla löytäen kakkoskanavan.

Esko Roine ja vieraana esiintynyt Tuija Ernamo keräsivät pisteet.  Molemmat ovat humoristejä, jotka eivät naura itse tekstejään kuoliaaksi, vaan antavat jutun kärjen tulla pintaan kuin ilmakupla tyynessä vedessä.

Ohjelman säestäjät, nuori ja, ah, niin viehättävä nainen, sekä hassu pianisti täydensivät kokonaisuuden.  Nainen ei makeillut eikä esiintynyt liikaa ja pianistikin oli perinteisen, vähän surullisenkin klovnerian hallitseva henkilö.  Ja osasi oikeasti painaa oikeita koskettimia pianossaan.

Jopa Tuija Ernamon pieruvitsi oli kerrottu pieteetillä.  Se ei kovin monelta onnistu.  Hyvin on Tuija muutenkin säilyttänyt hauskan koleerisen huumorinsa.  Repii naurua vaikka vanhasta ruumiista sitä kuitenkään häpäisemättä.

Kyllä se niin on, että pidän tuollaisesta kuivasta, jopa narisevasta huumorista, jossa vitsiä ei tyrkytetä katsojalle metelin tai fanfaarien säestyksellä.  Jopa yleisö - vanhahkot ja fiksut mummot - pysyivät pyrskähdyksissään kohtuudessa. Pahinta ovatkin valmiiksi nauretut, mölyapinamaiset amer.sarjat.

En minäkään sohvalta putoillut, eivätkä huulet halkeilleet.  Mutta pari hymyn häivettä oli merkki siitä, että minulla oli hiton hauskaa.

Nyt tiedän, miten vietän yhden tunnin ensi lauantaina.  Paitsi silloin, jos saan tarjouksen, josta en voi kieltäytyä.  Ei kuitenkaan hevosen irtopäätä, kiitos.