Avatessani makuuhuoneen säleverhon auringon valo melkein tyrmäsi minut, joten oli äkkiä huojuttava vessan rauhoittavaan pimeyteen.  Sieltä sitten vähitellen hivuttauduin olohuoneen puolihämärään, joka sekin muuttui kirkkaudeksi vaimon availlessa verhoja kevättalveen.

Kissa makaili vielä yöunensa rippeitä sohvan nurkassa toinen silmä puoliavoimena odotellen isännän aamusilityksiä.  Toki kissan silitys tulee tärkeysjärjestyksessä ennen aamukahvia, muutenhan ei kehruukone lähde käyntiin kunnolla.

Siirryttyäni keittiön puolelle aamiaispalan rustaamiseen kissa jäi pesemään itseään ja vaimo asettui pöydän ääreen kuuntelemaan kahvinkeittimen jauhojen päälle kuumana noruvan veden sinfoonista äänirunoelmaa.  Tietysti kissalle piti viedä tonnikalamaistiaiset, joita se vain haisteli hieman ylimielisesti haluten saman tein ulkoilmaan murahdellen mennessään minua ovia aukomaan.

Ovisyvennystä pitemmälle Kulkuri ei kuitenkaan lähtenyt, vaan hyppäsi auringonvalossa kylpevän häkkinsä päälle ottaen lokoisan asennon.  Odotin melkein sen pyytävän aurinkolaseja mininenälleen tyytyen kumminkiin vain asettamaan silmänsä sirriasentoon.

Vaimo sitä kyseli myöhemmin sisälle, mutta kissa vain murahti valon turkkiansa juuri sopivasti lämmittävän.  Tuli kumminkin vähän ajan päästä, kun vilkaisin samalla lintujen siementilannetta, kävi syömässä aikaisemmin tarjoamani tonnikalat palaten välittömästi takaisin aurinkosyvennykseensä.

Eli selvästi on kevättä ilmassa, kun kissan musta turkki imee auringosta  lämpöä, vaikka pakkasta on vielä -12 astetta.

Kulkuri on julistanut kevätkauden alkaneeksi!  Jonka näin virallisesti välitän kaikelle kansalle, jolla ei ole välttämättä yhtä herkästi reagoiva karvapeite.  En tosin itsekään tuntenut parran sängessäni minkään lajin tuntemuksia.  Muutama viiksikarva tosin taisi värähdellä.

Pääasia kumminkin, että tässä iässä edes jokin paikka värähtää - näin kevään tullen.